Kertoo Malmössa asuvasta, Iranista tulleesta, perheestä. Ja muutamasta muustakin.
Kuten olen jo aiemmin maininnut, nimet meinaa olla vaikeita. Tässäkin kirjassa lähes kaikki nimet oli itselleni outoja Jotenkin niiden nimien yli vain hyppii ja sitten ei tiedä kuka oli kukakin. Kirjassa olevat ruotsalaiset nimet oli kyllä helpompi lukea ja hahmottaa ketä ne on. Ehkä tämä ongelma johtuu siitä, että vieraammista nimistä ei pysty heti sanomaan onko kyseessä mies vai nainen.
Jos unohdetaan nimet (niinkuin minä teinkin :), niin kirja antoi ajattelemisen aihetta pakolaisuudesta ja vieraassa maassa/ kulttuurissa elämisestä. Mutta toisaalta, perheen lapsille maa ei olekaan enää niin kovin vieras, ihmiset vain kuvittelee että he ovat vieraassa maassa ja kulttuurissa. Aivan hyvin tuo perhe olisi voinut asua Suomessa, ihan samat ennakkoluulot näytti olevan heillä edessä. Huomaan esim. itsekin joskus ihmetteleväni miten hyvää suomea joku ulkomaalaisen näköinen puhuu. Varmaan siksi kun se ulkomaalaisen näköinen on suomalainen, syntynyt ja asunut Suomessa. Onko se sitten niin kovin ihme että osaa puhua suomea...
Perheen äitiä kävi vähän sääliksi. Hän olisi niin kovasti tahtonut saada Ruotsista ystäviä ja olisi tahtonut tutustua ruotsalaisuuteen, mutta ruotsalaiset ei käyttäydykään niinkuin hän oletti (kuten iranilaiset). Hän kutsuu ihmisiä kylään heille saamatta itse kyläilykutsua, eikä ymmärrä miksi.
Työtoveri päiväkodista kävi heillä kylässä, vastakutsua ei kuitenkaan tullut koska: "Omaa tylsää Ikea-sisusteista rivitaloaan, jossa oli Billy-kirjahyllyt, Klippan-sohvat ja lukuisia räsymattoja, Karin ei pitänyt niin kiinnostavana, että sinne olisi kannattanut kutsua ketään. Hänen kodissaan nyt ei ollut mitään näkemisen arvoista."
Kielen oppiminenkin on välillä vaikeaa, koska kukaan ei korjaa ja sano miten asia kuuluisi ilmaista. Ja tottakai tästä tulee hauskoja tilanteita: "Toisen kerran hän ehdotti, että eräs isä toisi lapsensa portaita eikä käyttäisi hissiä, jotta hänellä seisoisi paremmin. Miksi mies punehtui? Hän oli varma asiastaan. Monta kertaa hän huomasi toisten ihmisten reaktioista, että hän oli sanonut jotain sopimatonta tai väärää. Mutta häntä oikaistiin harvoin."
Tunnustan, etten kyllä itsekään oikaisisi. Ehkä olisi kuitenkin syytä. Ehkä yritän seuraavalla kerralla parantaa tapani.
Mielestäni kirja olisi saanut enemmän keskittyä tähän perheeseen. Yhtäläisyyttä muihin henkilöihin oli välillä vaikea löytää. Sitten taas etenkin Bertil sai mielestäni liian vähän huomiota. Hänellä olisi varmasti ollut enemmänkin sanottavaa. Ja hänen ja perheen tyttären Baharin keskusteluja olisi ollut kiinnostava lukea enemmän.
Hyvin harvoin käyn lueskelemassa mitä muissa blogeissa sanotaan lukemistani kirjoista, mutta nyt satuin yhteen blogiin, minkä luettuani tajusin että olen koko ajan lukenut kirjan nimen väärin.
Seuraava Marjaneh Bakhtiarin kirja on jo aloitettu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti