Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin

Kertoo Malmössa asuvasta, Iranista tulleesta, perheestä. Ja muutamasta muustakin.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, nimet meinaa olla vaikeita. Tässäkin kirjassa lähes kaikki nimet oli itselleni outoja Jotenkin niiden nimien yli vain hyppii ja sitten ei tiedä kuka oli kukakin. Kirjassa olevat ruotsalaiset nimet oli kyllä helpompi lukea ja hahmottaa ketä ne on. Ehkä tämä ongelma johtuu siitä, että vieraammista nimistä ei pysty heti sanomaan onko kyseessä mies vai nainen.

Jos unohdetaan nimet (niinkuin minä teinkin :), niin kirja antoi ajattelemisen aihetta pakolaisuudesta ja vieraassa maassa/ kulttuurissa elämisestä. Mutta toisaalta, perheen lapsille maa ei olekaan enää niin kovin vieras, ihmiset vain kuvittelee että he ovat vieraassa maassa ja kulttuurissa. Aivan hyvin tuo perhe olisi voinut asua Suomessa, ihan samat ennakkoluulot näytti olevan heillä edessä. Huomaan esim. itsekin joskus ihmetteleväni miten hyvää suomea joku ulkomaalaisen näköinen puhuu. Varmaan siksi kun se ulkomaalaisen näköinen on suomalainen, syntynyt ja asunut Suomessa. Onko se sitten niin kovin ihme että osaa puhua suomea...

Perheen äitiä kävi vähän sääliksi. Hän olisi niin kovasti tahtonut saada Ruotsista ystäviä ja olisi tahtonut tutustua ruotsalaisuuteen, mutta ruotsalaiset ei käyttäydykään niinkuin hän oletti (kuten iranilaiset). Hän kutsuu ihmisiä kylään heille saamatta itse kyläilykutsua, eikä ymmärrä miksi.

Työtoveri päiväkodista kävi heillä kylässä, vastakutsua ei kuitenkaan tullut koska: "Omaa tylsää Ikea-sisusteista rivitaloaan, jossa oli Billy-kirjahyllyt, Klippan-sohvat ja lukuisia räsymattoja, Karin ei pitänyt niin kiinnostavana, että sinne olisi kannattanut kutsua ketään. Hänen kodissaan nyt ei ollut mitään näkemisen arvoista."

Kielen oppiminenkin on välillä vaikeaa, koska kukaan ei korjaa ja sano miten asia kuuluisi ilmaista. Ja tottakai tästä tulee hauskoja tilanteita: "Toisen kerran hän ehdotti, että eräs isä toisi lapsensa portaita eikä käyttäisi hissiä, jotta hänellä seisoisi paremmin. Miksi mies punehtui? Hän oli varma asiastaan. Monta kertaa hän huomasi toisten ihmisten reaktioista, että hän oli sanonut jotain sopimatonta tai väärää. Mutta häntä oikaistiin harvoin."
Tunnustan, etten kyllä itsekään oikaisisi. Ehkä olisi kuitenkin syytä. Ehkä yritän seuraavalla kerralla parantaa tapani.

Mielestäni kirja olisi saanut enemmän keskittyä tähän perheeseen. Yhtäläisyyttä muihin henkilöihin oli välillä vaikea löytää. Sitten taas etenkin Bertil sai mielestäni liian vähän huomiota. Hänellä olisi varmasti ollut enemmänkin sanottavaa. Ja hänen ja perheen tyttären Baharin keskusteluja olisi ollut kiinnostava lukea enemmän.

Hyvin harvoin käyn lueskelemassa mitä muissa blogeissa sanotaan lukemistani kirjoista, mutta nyt satuin yhteen blogiin, minkä luettuani tajusin että olen koko ajan lukenut kirjan nimen väärin.


Seuraava Marjaneh Bakhtiarin kirja on jo aloitettu...

Hyeonseo Lee - Seitemän nimen tyttö

Kirja kertoo Pohjois-Korealaisen tytön lapsuudesta ja nuoruudesta ja nuoren tytön paosta Kiinaan ja lopulta Etelä-Koreaan asti. Myöhemmin tämä nuori nainen auttaa vielä äitinsä ja veljensä pakenemaan.

Oli semmoinen kirja mitä ei meinannut malttaa laskea kädestään, todella hyvin kirjoitettu. Yksi asia mikä harmittaa, on se että kuvat oli sijoitettu kirjan alkupuolelle. Ja kuvista paljastuu pääseekö äiti pois Pohjois-Koreasta vai ei. Olisi ollut jännempi lukea ja odottaa miten käy. Mutta toisaalta oloni on hieman ristiriitainen. Jos tämä olisi ollut romaani, niin sitä olisi ollut mukava jännittää. Mutta koska tässä jännitys liittyy oikeiden ihmisten elämään, niin tuntuu että ei ole oikein vaatia kirjalta enää lisää jännitystä.

Uskomattominta kirjassa on ehkä se, että tapahtumat eivät sijoitu ajallisesti kovin kauas. On käsittämätöntä, että maailmassa voi vieläkin olle maa, jossa ihmiset elävät eristyksissä muusta maailmasta. He tietävät muusta maailmasta vain sen mitä maan johto tahtoo heidän tietävän (tai uskovan). Lapsesta asti on olemassa vain yksi totuus, koska muusta ei tiedetä. Ja mitään ei saa epäillä ettei joudu vaikeuksiin.

"Jopa leikkikalujamme käytettiin ideologiseen kasvatukseen. Jos rakensin junan palikoista, opettaja sanoi minulle, että voisin ajaa sen Etelä-Koreaan ja pelastaa sikäläiset nälkäänäkevät lapset."

"Opettajamme näyttivät meille piirrettyjä kuvia lapsista, jotka kerjäsivät avojaloin talvella. Minun kävi heitä kauheasti sääliksi. Toivoin kovasti, että olisin voinut pelastaa heidät".

Kaikesta huolimatta luulen kuitenkin että lapsuus oli hänellä melko onnellinen. Ainakin siihen asti, kun hän alkoi tajuta että maailmassa voi olla muutakin.

Pakeneminen onnistui melko helposti (palaaminen ei), paossa oleminen ja pysyminen oli paljon vaikeampaa. Jatkuva pelko oikean henkilöllisyyden paljastumisesta, kiinnijäämisestä, kotimaahan palauttamisesta, perheestä. Tähän liittyy myös kirjan nimi "seitsämän nimen tyttö". Oikea henkilöllisyys ja kotimaa täytyi yrittää pitää salassa.

Eläminen Pohjois-Koreassa ei ole helppoa, mutta kuten kirjasta käy ilmi, niin ei myöskään eläminen sen ulkopuolella ole helppoa. Toivottavasti joskus vielä saadaan kirjalle jatkoa ja kuullaan miten elämä on sujunut.

Magde Hovden - Saamelandia

Kirppikseltä ostettu (1€) takakannen perusteella.

Kaverukset päättävät perustaa Saamelandian, jossa kaikki ulkomaalaiset tahtovat käydä viettämässä yön saamelaisina. Varma rahasampo, epäonnistumisen riski olematon. Talvet voikin sitten viettää etelän lämmössä turisteilta saatujen rahojen turvin.

Noh, etelään päästään, mutta rahat tulevat jostain muualta.

Sekavan tuntuinen kirja alkuun, henkilöt menivät pitkään sekaisin ja ei oikein osannut yhdistää kuka liittyy keneenkin ja mihinkä tapahtumaan. Ulkomaalaisissa kirjoissa nimet ovat kyllä ennenkin tuottaneet minulle vaikeuksia, varsinkin jos on oudompia nimiä. Asiaan voi taas vaikuttaa myös se että tätä luki lyhyissä pätkissä.

Ei tätä kirjaa nyt mitenkään erinomaiseksi voi mennä kehumaan, vasta ihan lopussa tuli tunne että pakko lukea vielä vähän. Pienimuotoinen loppuhuipennus tuli, mutta mitä niille japanilaisille sitten kävikään? Tosin myönnettäköön että parissakin kohdassa hihittelin ääneen, että ei tämä missään tapauksessa ihan surkea kirja ollut.

Ville Haapasalo - "Et muuten tätäkään usko..."

Kirjan nimi kuvastaa hyvin tuntemuksia tämän kirjan suhteen, tarinat ovat välillä uskomattomia, mutta miksei mahdollisia. Toisaalta luulen että kirjassa on osa totta ja osa keksittyä. Kuten kirjassakin tulee ilmi, niin näyttelijän täytyy pitää yllä tiettyä kulissia ollakseen haluttu näyttelijänä.

Tämän kirjan jälkeen jos katsoisi nuita 30 päivässä Venäjää ympäri-sarjoja, niin katsoisi niitäkin varmaan hieman eri silmällä.

Sophie Kinsella - Mini Shopaholic

Vauva on kasvanut tahtoikään ja osaa jo ottaa kovasti mallia äitistään. Niin kovasti, että jopa tytön isä epäilee tytön olevan hemmoteltu. Apua haetaan pätevistä lastenhoitajista, joiden kanssa (yllätys kyllä) tulee ongelmia. Apuun kutsutaan jopa tv-sarjan nänni (nanny) Sue, jonka mielestä lapsella ei ole mitään ongelmia, vaan äidillä.

Lapsen kasvatuksen sivussa seurataan myös heidän elämää Beckyn vanhempien luona. He ovat jo asuneetkin hyvän tovin siellä, koska omien asuntokauppojen kanssa on (yllätys kyllä) ongelmia.

Myös Luken lähestyvät syntymäpäivät / yllätyssyntymäpäiväjuhlat aiheuttavat (yllätys kyllä) ongelmia. Kaikkea ei pystykään tekemään itse, mutta onneksi apua saa kun sen tahtoo ottaa vastaan. Juhlat säilyivätkin yllätyksenä myös lukijalle. Tämä yllätti oikeasti minutkin. Pakko myöntää, että on nämä taitavasti kirjoitettuja.

Sophie Kinsella - Shopaholic and baby

Välillä tuntuu että nämä kirjat toistavat itseään, mutta sitten tuleekin vastaan yllätyksiä mitä ei osaa odottaa. Kaikki ei mene niinkuin himoshoppaaja tai lukija odottaa.

Kirjan nimenkin perusteella tietää mitä on tulossa, eli vauva. Tosin tästähän tiedettiin jo edellisen kirjan lopussa. Tämän kirjan loppupuolella vauva lopulta syntyykin, niin loppupuolella, että ehdin jo kuvitella että vauva ei ehdi edes syntyä tässä kirjassa.

Vaikka kirjoissa toistuu saman kaava: menee hyvin, menee huonosti, menee taas hyvin, rahaa menee, rahaa ei tule, niin silti olen täysin koukussa. Seuraava kirja on jo aloitettu.

Tätä kirjaa oli hauska myös lukea, kun itsellä on pieni vauva, niin oli hauska katsoa mitä kaikkea himoshoppaajan täytyy ostaa vauvalle (mm. viidet vaunut). Onneksi oma ostokäyttäytyminen on erilainen.

Sophie Kinsella - Shopaholic and sister

Himoshoppaaja saa kauan kaivatun siskon (kuten kirjan nimestä voi päätellä). Sisko ei kuitenkaan ole sellainen joksi himoshoppaaja on ehtinyt hänet kuvitella. Yhteisestä shoppailureissustakaan ei tule oikein mitään.

Myös siskon kanssa himoshoppaajalla on sama ongelma kuin monen muunkin asian kanssa. Mielessään hän on kuvitellut mitä tehdään ja mitä tapahtuu (yleensä niin että kaikki on ihanaa ja kivaa :), mutta ihmiset eivät käyttäydykään hänen kuvittelemalla tavalla. Ja yleensä nämä kuvitellut tilanteet päättyvät johonkin vielä mahtavampaan; hänet pyydetään elokuvatähdeksi, hän saa oman tv-ohjelman, hän tapaa julkkiksia, hän saa (kalliita) tavaroita ilmaiseksi yms.

Vaikka kuinka hän tahtoisi olla siskonsa kanssa samanlaisia, niin teeskentelykään ei auta. He ovat toistensa vastakohtia, erityisesti raha-asioissa.

Kuten muissakin himoshoppaajan kirjoissa, tässäkin himoshoppaaja onnistuu sotkemaan asiansa totaalisesti, mutta onneksi hänestä löytyy naista ratkaista ongelma, vaikka kiipeämällä vuorelle korkokengissä.

Kirjassa tykkäsin etenkin kohdasta, jossa hän ostaa vohveliraudan (kun halvalla sai) ja ostaa siihen valmisvohveleita, jotka lämmittää raudassa, koska ei osaa tehdä vohvelitaikinaa...

Raha-asiatkin on edelleen sekaisin, mutta jospa sisko opettaisi jotain rahankäytöstä.

Sophie Kinsella - Shopaholic Ties the Knot

Kai nämä kaikki pitää lukea, kun on kerta vauhtiin päässyt.

New Yorkissa ollaan edelleen ja tällä kertaa vuorossa olisi häiden järjestäminen, josta tosin Himoshoppaajan ei tarvitse itse huolehtia, vaan apua on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Niin paljon, että ongelmiahan siitä tulee. Etenkin kun Himoshoppaajalla on kyky luottaa asioiden järjestyvän itsekseen.

Ihailen edelleen Himoshoppaajan mielikuvitusta: Hän kuulee työtoveriltaan, että kaikki morsiamet riitelevät äitiensä kanssa. Oman riitansa hän ehtii kuvitella niin pitkälle, että heillä on Luken kanssa lapsia ja lapset eivät saa tutustua isovanhempiinsa. Joka joulu lapset ostavat mummolle ja ukille joululahjat, jotka siirretään kaikessa hiljaisuudessa pois kuusen alta. Ja yhtenä vuonna tytär kysyy miksi mummo vihaa heitä?
Paljastuksena kerrottakoon, että mitään riitaa ei tule todellisuudessa olemaan, vaan hääjärjestelyt sujuvat siltä osin hyvin.

Hääkiireiden lisäksi Himoshoppaaja joutuu yllättäen vauvatarvikeostoksille (ei itselleen, vielä). Onneksi hän saa toiselta asiakkaalta listan mitä kaikkea tarvitaan. Kaupasta mukaan synnytyslaitokselle tarttuu mm. puhallettava kanootti (koska jumppapalloa ei löytynyt) ja kastelukannu (koska sumutepulloa ei löytynyt).

Naimisiinmeno menee tiukille: kirjassa on 328 sivua ja sivulla 320 he saavat toisensa. Ja sitten alkaakin olla aika lähteä häämatkalle...

Sophie Kinsella - Shopaholic abroad

Kuten aiemmin kerroin, olen täysin koukussa näihin. Himoshoppaajan toinen kirja tuli myös luettua nopeasti ja kolmas on jo hyvää vauhtia menossa.

Tässäkin kirjassa idea on sama kuin ensimmäisessä; rahaa kuluu enemmän kuin sitä tulee. Himoshoppaaja yrittää säästää, mutta yrittämiseksi se aina jääkin.

Ostoksia perustellaan mm. että ne ovat sijoituksia hänen uraansa. Hänen pitäisi kirjoittaa kirja, mutta eihän sitä voi tehdä ilman ergonomista tuolia (+ muita toimistotarvikkeita). Sehän olisi kuin kiipeäisi Everestille ilman telttaa.

Myöskin vaatehankintoja perustellaan samalla tavalla. Hänen täytyy näyttää hyvältä televisiossa, että hän saa lisää / parempia töitä (ehkä jopa oman ohjelman!)

Kuten kirjan nimestä selviää, shoppailla voi myös ulkomailla. Suuntana New York. (Tähän väliin huomautus, että jo ensimmäisen kirjan kohdalla hämmästyin että nämä sijoittuvat Englantiin/ Lontooseen.) Ulkomailla on mukava shoppailla koska:

1. Voi ostaa tavaroita joita ei saa Englannista
2. Voi kertoa ostaneensa sen New Yorkista
3. Ulkomaalaista rahaa ei lasketa, joten sitä voi käyttää miten paljon huvittaa

No, kyllä himoshoppaaja ymmärtää, että tuo viimeinen kohta ei pidä paikkaansa. Mutta kun hän katsoo dollareita, niin hän ei voi ottaa niitä vakavasti, vaan ne tuntuvat leikkirahoilta. Lehtikioskilla käynti tuntuu kuin leikkisi kauppaa.

Kaikki menee hyvin niin pitkään, kunnes ei enää menekään, mutta onneksi siitäkin totaalisesta katastrofista selvitään ennen kirjan loppua ja kaikki on taas hyvin (seuraavaan kirjaan asti).

Hieman häiritsee näissä kirjoissa se, että eletään 2000 luvun alkua ja himoshoppaajalla ei ole kännykkää (paitsi kirjan puolivälissä)! En ole perehtynyt asiaan, mutta onko muualla maailmassa kännykät tulleet Suomea hitaammin normiväestön käyttöön? Itse sain ensimmäisen kännykän vuonna 2000 ja silloin kavereillani oli ollut kännykät käytössä jo hyvän aikaa.

Niin, kirjan puolivälissä himoshoppaaja kuitenkin vastaa kaupassa omaan kännykkäänsä! Jos hänellä on oma kännykkä mukana niin miksi hänen ystävänsä soittaa hänelle hotellille, eikä suoraan kännykkään? Kaikki muut puhelut tuntuvat tulevan lankapuhelimiin, paitsi tämä yksi puhelu poikaystävältä. Tämä jäi minua vähän häiritsemään.

Shophie Kinsella - Confessions of a shopaholic

Ostin englanninkielisiä Himoshoppaaja pokkareita kirppikseltä (kun halvalla sai), vaikka kuvittelin että nämä eivät ole minulle suunnattuja (mitä lie hömppää...).

Ehkä tämmöinen hömppä oli sittenkin minulle suunnattu, ainakin kirjan lukunopeudesta päätellen. Vauva on rajoittanut lukemisia niin, että olen lukenut kirjoja vain vessassa istuessa ja parvekkeella vauvaa nukuttaessa. Tästä piti tulla vessakirja, mutta nopeasti tämä muuttui vessa-, parveke-, aamupala- ja sänkykirjaksi. Ei tätä olisi malttanut laskea käsistä hetkeksikään, niin hyvin koukutuin tarinaan.

Kyllähän sieltä myös löytyi itselle tuttuja (teko-)syitä, miksi joku tavara / vaate tarvitsee ostaa. Itse en kuitenkaan myönnä näkeväni kalliin tuotteen ostamista sijoituksena.

Tykkäsin himoshoppaajan mielikuvituksesta; hän esimerkiksi uskoi niin paljon lottovoittoonsa, että vanhempiensa kanssa lottoarvontaa katsoessa mietti miten hän reagoi tulevaan voittoonsa. Pitääkö hänen alkaa kiljua vai jättäisikö kokonaan kertomatta.

Tykkäsin myös kun himoshoppaaja lähti museoon rahansäästöoppaansa innoittamana. Hän katseli kaunista kulhoa ja alkoi heti etsiä siitä hintalappua, kunnes tajusi olevansa museossa eikä ostoksilla. Hänen mielestään tavaroita olisi paljon mielenkiintoisempi katsella, jos niissä olisi hintalappu. No, kyllähän se tietysti toisi museossa vähän erilaista näkökulmaa.

Ostaminen ei ole halpaa ja velkaa ehtii tulla hyvä määrä, mutta onneksi ongelma on helppo ratkaista laittamalla pankin kirjeet pöytälaatikkoon. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kaikkein häiritsevintä kirjassa oli yksi suomenkielinen lause: "Nautin erittäin paljon tapaamisestamme. Onko oikein, että teillä on jonkinlainen yhteys Suomeen?". Englanninkielisille lukijoille tietysti ihan sama, koska eivät he kuitenkaan tiedä mitä siinä lukee, mutta itseä se jäi häiritsemään. Tuo "onko oikein" ei tunnu luontevalta suomelta. Täytyisi käydä kirjastossa katsomassa mitä lukee suomenkielisessä versiossa.

Sopivin väliajoin kirjassa on kirjeenvaihtoa pankin kanssa:

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Kansi: Pekka Mustonen/ Martti Ruokonen

Löysin kirjan taloyhtiön alakerrassa olleesta "saa ottaa" laatikosta. Muistikuvani oli oikea, kirja on palkittu. Se on voittanut Finlandia palkinnon vuonna 2011.

Kirja kertoo nuoren tytön matkasta halki Neuvostoliiton, Moskovasta Ulan Batoriin. Tytön kanssa samassa hytissä matkaa tekee mies, jota en välttämättä omaan hyttiini haluaisi, mutta eipä varmaan siihen aikaan ole kysyttykään ketä tahtoo hyttiseuraksi.

Mies tekee tytölle tuhmia ehdotuksia säännöllisesti, mutta kuitenkin jollain tavalla kunnioittaa tyttöä ja huolehtii hänestä. Jakaa mm. eväänsä ja keittelee teetä. Kaupungeissa, joissa juna pysähtyy pitemmäksi aikaa, mies ottaa tytön mukaansa (vaikka tyttö itse haaveileekin hotellista, puhtaasta sängystä ja suihkusta).

Vuoropuhelua ei juurikaan käydä, mies puhuu paljonkin, mutta tyttö on omissa ajatuksissaan. Eipä taida koko junamatkan aikana miehelle sanoa mitään. Tästä erityisesti tykkäsin tässä kirjassa, heidän välillään on yhteys vaikka toinen onkin hiljaa.

Teksti on helppolukuista ja tunnelman pystyy helposti aistimaan tarkoista kuvailuista:

"Mies raivasi röyhkeästi tien valkoisella liinalla verhoiltuun pöytään, jonka ääressä istui ärhäkäs ruokailua lopettava pariskunta. Miehellä oli huolitellut neliöviikset, naisen viikset rehottivat vapaina."

"Juna mateli eteenpäin kuin anteeksi pyydellen. Maidonvalkealta taivaalta kokonaisena hohtava aurinko kirkasti puhtaan lumen. Sitä jatkui muutaman tunnin, sitten pöyhkeän auringon peitti hetkeksi musta pimeys. Siperia katosi ikkunan takaa, mutta pujahti taas esille ennen kuin kukaan edes huomasi. Metsän puinen muuri kasvoi mustana ja pelottavana aivan radan reunassa. Kun se loppui, avautui laaja näkymä kauas joelle asti."

Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

Tämän kirjan olen lukenut kokonaan parvekkeella vauvaa nukuttaessa (yleensä alle 10 asteen lämmössä), joten lukutahti on ollut muutama sivu kerrallaan. Koska taitan pokkareista surutta sivun nurkan kirjanmerkiksi, niin on helppo laskea että monessako pätkässä tämä on luettu. Taitettuja sivuja löytyi yhteensä 66 kpl ja sivuja on kirjassa 352, joten 5,3 sivua olen keskimäärin lukenut kerralla. Enemmän kuin kuvittelin.

Kirjan alkupuoli ei tuntunut kiinnostavalta ja ehdin jo miettiä kirjan jättämistä kesken, mutta onneksi kuitenkin sinnittelin loppuun asti. Puolen välin jälkeen kirja alkoi muuttua kiinnostavammaksi, toisaalta myös ahdistavammaksi.

Harva kirja on herättänyt lukiessa näin paljon tunteita kuin tämä. Ärsytystä, ahdistusta ja epäuskoa. Pelottavinta on että kirja on kuitenkin todennäköisesti aika lähellä todellisuutta.

Ei liity mitenkään kirjan sisältöön, mutta eikös Appelsiininkuortenkatu ole yhdyssana? Vai ovatko kadulla asuvat ihmiset kuin appelsiininkuoria? Minun katu, sinun katu, heidän katu, appelsiininkuorten katu...

Mitch Albom - The Five People You Meet in Heaven

Niinkuin nimessä lukee, kirjan mukaan ihminen tapaa kuoltuaan taivaassa viisi ihmistä. Jokainen näistä viidestä ihmisestä on jotenkin ollut osallisena juuri kuolleen elämässä ja aiheuttanut jonkun muutoksen elämään. Taivaassa he tapaavat siksi, että ihminen ymmärtäisi mitä hänen elämässään on tapahtunut ja saisi sen myötä itselleen rauhan.

Päähenkilö Eddie, tapaa ihmisiä, joita hän ei tiedä tavanneensa, mutta jotka ovat kuitenkin vaikuttaneet hänen elämäänsä:

"What..." he finally croaked.
His voice seemed to be breaking trough a shell, like a baby chick.
"What... killed..."
The Blue Man waited patiently.
"What... killed... you?"
The Blue Man looked a bit surprised. He smiled at Eddie.
"You did," he said.

Lisäksi hän tapaa pari ihmistä, jotka hän tietää tavanneensa.

Kirjassa käydään läpi Eddien elämä lapsuudesta kuolemaan. Tarinassa vuorottelee kerronta taivaassa ja kuvaus syntymäpäivistä.

Oma jännityksensä kirjassa oli alkuun odottaa, että miten päähenkilö kuolee...

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka, kuvat Istockphoto

Pelkäsin alussa, kun esittelytekstissä mainittiin runollinen kieli, että tämän kirjan kieli on vaikealukuista. Pelko oli kuitenkin turha, tämmöisestä runollisesta kielestä tykkään.

Kirjassa vuorotteli sujuvasti nykyaika, entinen ja nukkeleikit sekä blogitekstit kommentteineen.

Kirjassa ilot ja surut oli niin taitavasti kuvailtu että niihin on helppo itsekin samaistua. Erityisesti tykkäsin ultrassa käynnistä:

"Miksi sukkahousujenkin nimessä on ultra? Minä olen lähdössä tutkimushuoneesta ultrasukkahousuissani, kun Aleksi tarttuu minua käsivarresta ja osoittaa sormella tuolia. Housut ovat siellä, ohhoh, miten ne nyt siinä lötköttävät saumat suorassa ja sääret sievästi ristissä?

Lääkäri pyytää meidät vielä pöydän ääreen. Minua alkaa naurattaa. Laitan käden suun eteen, mutta hirisen kumminkin, eikä se lopu vaan alan hytkyä. Tuli mieleen ne ultrasukkahousut, kikatan lääkärille, mutta hän ei ymmärrä vitsiä, yksinkertainen ihminen, onko elämä katkeroittanut jo nyt vai tärkeileekö hän, ja Aleksistakin on tullut vanha äkäpussi. Tuossa on kuvat, sanoo vakavanaamalääkäri, ja minun tekee mieli kutittaa häntä leuan alta selvittääkseni, ovatko poskilihakset jumiutuneet"

Eiköhän kaikille ole tuttu tuo tunne kun alkaa hirisyttää niin paljon että sitä ei voi pidättää :D


Ja takakansi oli totta: kirja on rakkausromaanikin.