 |
| Kansi: Pekka Mustonen/ Martti Ruokonen |
Löysin kirjan taloyhtiön alakerrassa olleesta "saa ottaa" laatikosta. Muistikuvani oli oikea, kirja on palkittu. Se on voittanut Finlandia palkinnon vuonna 2011.
Kirja kertoo nuoren tytön matkasta halki Neuvostoliiton, Moskovasta Ulan Batoriin. Tytön kanssa samassa hytissä matkaa tekee mies, jota en välttämättä omaan hyttiini haluaisi, mutta eipä varmaan siihen aikaan ole kysyttykään ketä tahtoo hyttiseuraksi.
Mies tekee tytölle tuhmia ehdotuksia säännöllisesti, mutta kuitenkin jollain tavalla kunnioittaa tyttöä ja huolehtii hänestä. Jakaa mm. eväänsä ja keittelee teetä. Kaupungeissa, joissa juna pysähtyy pitemmäksi aikaa, mies ottaa tytön mukaansa (vaikka tyttö itse haaveileekin hotellista, puhtaasta sängystä ja suihkusta).
Vuoropuhelua ei juurikaan käydä, mies puhuu paljonkin, mutta tyttö on omissa ajatuksissaan. Eipä taida koko junamatkan aikana miehelle sanoa mitään. Tästä erityisesti tykkäsin tässä kirjassa, heidän välillään on yhteys vaikka toinen onkin hiljaa.
Teksti on helppolukuista ja tunnelman pystyy helposti aistimaan tarkoista kuvailuista:
"Mies raivasi röyhkeästi tien valkoisella liinalla verhoiltuun pöytään, jonka ääressä istui ärhäkäs ruokailua lopettava pariskunta. Miehellä oli huolitellut neliöviikset, naisen viikset rehottivat vapaina."
"Juna mateli eteenpäin kuin anteeksi pyydellen. Maidonvalkealta taivaalta kokonaisena hohtava aurinko kirkasti puhtaan lumen. Sitä jatkui muutaman tunnin, sitten pöyhkeän auringon peitti hetkeksi musta pimeys. Siperia katosi ikkunan takaa, mutta pujahti taas esille ennen kuin kukaan edes huomasi. Metsän puinen muuri kasvoi mustana ja pelottavana aivan radan reunassa. Kun se loppui, avautui laaja näkymä kauas joelle asti."
