"Vaikka sataisi sisiliskoja taikka Suomi palaisi kultakantaan kestävyysjuoksussa, pidetään ilme tasaisena. Kyllä ei hyödytä ihmisen ihmetystään näyttää. Ilmeet ovat niinkuin suuret sanat, niihin saa turvautua vain äärimmäisessä hädässä. Jos yhtäkkiä alkaa huudahtelemaan asioita, esineitä ja ihmisiä ihaniksi taikka rakkaiksi, niin mitä sitten kun semmoinen tulee oikeasti eteen.?"
Kyllä olen ihan samaa mieltä. Vaikka ehkä pienestä ihastelusta voi silloin tällöin olla hyötyäkin. Ainakin mielensäpahoittajan itse olisi kannattanut sanoa vaimonsa koltusta muutakin kuin "enemmän semmoisen hankalan näköinen vaate, joka kutistuu pesussa". Mykkäkouluahan siitä seurasi...
Omalla tavallaan olen hieman pettynyt kirjan loppuun, koska mielensäpahoittaja alkoi muuttua vähän liian lempeämieliseksi eikä pahoittanut mieltänsä enää niin paljoa. Antoi vähän liian paljon periksi ympäristölleen. Mutta ehkä se johtuu vain vanhuudesta, jossain vaiheessa on pakko vähän luovuttaa.
Toisaalta kyllä mielensäpahoittaja pääsi kirjan loppupuolella yllättämään poikansa ja pojan perheen lisäksi myös minut. Vanhuudenpäivien varalle oli sittenkin muitakin suunnitelmia kuin arkku.
Hauska oli myös löytää kirjasta viittaus erääseen lieksalaiseen, jonka tarinan minäkin olen kuullut. Olen luullut että tarina on enemmän paikallinen, mutta voi olla että se on ollut tapahtuma-aikaan niin iso juttu että siitä on ollut laajemminkin lehdissä. Tai sitten Kyrön tietokoneelta löytyy kummallisia hakusanoja :D
Pääosin tykkäsin kirjasta, mutta ehkä edellisten kirjojen lyhyemmät tarinat toimivat paremmin. Jännä nähdä tuleeko näille vielä jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti