Cilla & Rolf Börjlind - Svart gryning

Kaksi lasta löydetään murhattuina ja epäillään että syy voisi olla rasistinen. Myöhemmin vielä selviää yhteys aiempaan murhaan, joka myös voisi olla rasistinen. Vasta kirjan loppupuolella oikea tekijä alkaa selvitä ja saadaanhan hänet myös kiinni. Montaa ihmistä minäkin ehdin epäillä, mutta oikea ratkaisu ei kyllä tullut mieleen.

Ostaessa en huomannut, että tästä on olemassa kaksi aiempaakin osaa. Nyt minun on varmaan pakko nekin hommata, sen verran hyvä kirja oli ja ilmeisesti aiemmasta kirjasta ollaan tekemässä tv-sarjaa, joten pitää lukea ennen kuin sarja ilmestyy.

Olisi hauska tietää miten työnjako tapahtuu kahden kirjoittajan kirjoissa. Kirjoittavatko he kirjaa vuorotellen vai kirjoittaako toinen tarinaa ja toinen lisäilee yksityiskohtia. Minä tahtoisin olla se joka lisäilee kaikkia (kummallisia) yksityiskohtia. Se voisi olla vähän niinkuin ala-asteella ne adjektiivipelit. Keksisin ensin adjektiivit ja lätkisin ne sitten sinne kirjaan siinä järjestyksessä kuin sanat on tulleet mieleen :D


Lite på svenska:

Två barn, Emelie och Aram mördad, de misstankt att det kan vara rasistisk mord. Senare de för reda på att där var sambandet mellan gamla mord (som kan också ha varit rasistisk). Men är det? Författare kan hålla spänningen lång och mördare är en överraskning.

Jag tycker om den här boken så mycket att jag tror att jag måste läsa också två tidigare böcker om denna serie.

Jag ville veta hur det verkar när där var två författare. Hur de splittar jobbet? Andra skriver först och sen andra fortsätta? Eller andra skriver och andra lägga mer detalj? Om jag var den som skriver detaljer, det skulle bli en konstig bok.

En detalj som jag tycker: I presskonferensen "Olivia noterade hur Svensson lät ett litet munspel glida mellan händerna under hela utfrågning. Tänkte han avsluta med en trudelutt?"
Det kunde ha varit också mitt tänkte...

Det är lättare att läsa än att skriva...

Katherine Pancol - Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin

Näköjään olen lukenut sarjan aiemmat kirjat vuonna 2013 (jolloin ilmeisesti tämäkin on ilmestynyt). Väitän tämän kirjan odottaneen pari vuotta lukemista, mutta nyt se on tehty.

Olen hieman yllättynyt, että tähän kirjaan ei ole tullut jatkoa. Kirja jää kuitenkin vähän kesken. Kirjassa kirjaa ei saada kirjoitettua loppuun...

Nämä kirjat on valittu nimen perusteella. Ensimmäinen tämän kirjoittajan kirja, jonka luin oli nimeltään "Kilpikonnien hidas valssi." Eikä tämän kirjan nimi ainakaan häviä sille. 

Ja miksikö ne oravat sitten ovat surullisia? Koska silloin kukaan ei huolehdi niistä. Viikonloppuna oravat saavat nauttia puistossa kävijöiden herkuista, mutta maanantaina puisto on hiljainen ja oravat yksinäisiä. 

Mielestäni tässä kirjassa tarinat alkoivat jo vähän liian paljon kulkea omille raiteilleen. Toisaalta ymmärrettävää, koska lapset ovat kasvaneet ja vanhempi tytöistä on muuttanut jo omilleen, mutta silti. Olisi ehkä ollut parempi jättää osa "sivutarinoista" kokonaan sivuun. Sivuja on yli 900, joten olisi siinä ollut varaa vähän lyhentääkin. Toisaalta ei minulle missään vaiheessa tylsistyminenkään tullut, joten ehkä annetaan kaikkien sivuraiteidenkin pysyä kirjassa. Mutta seuraavassa kirjassa Hortense voisi saada suuremman roolin, tykkäsin kovasti hänen hahmosta, vaikkakin oikeassa elämässä hän olisi varmasti rasittava. Hortense itsekin varmasti tykkäisi :)

"Heidän omat lapsensa eivät taatusti syö niitä pilttejä." Olisi mukava tietää mikä tämä piltti on ollut ranskaksi. Tai siis olisi mukava tietää onko ranskassa vastine piltille. Varmaankin.

Joe Hill - Sydämen muotoinen rasia

On monta syytä millä valitsen luettavan kirjan ja tämä päätyi luettavaksi niin, että törmäsin tähän niin monta kertaa kaupoissa ja kirppiksillä, että oli lopulta pakko ostaa tämä ja lukea..

Hyvin harvoin tulee luettua kauhutarinoita, mutta tykkäsin kyllä tästä. Teksti veti puoleensa ja näin jopa painajaisia tämän kirjan takia. Joten hyvin vaikuttava kirja oli :)

Kaikenlaisia kummallisuuksia keräilevä ex-muusikko Jude ostaa nettihuutokaupasta kuolleen miehen haamun. Haamu alkaakin vainota häntä ja siinäpä riittääkin hommaa kun yrittää keksiä miten haamusta pääsee eroon. Ja onnistuuhan se lopulta.

Kauheuksistaan huolimatta kirjassa oli rauhallinen tunnelma josta tykkäsin. 

Erityisesti tykkäsin Juden tyttöystävän Bammy-mummosta, olisipa hänellä ollut suurempi rooli kirjassa.

" Minä en ole vielä kuullutkaan romanttista tarinaa siitä, kuinka te kaksi tapasitte."

"Me olimme molemmat poimimassa päivänkakkaroita Keskuspuistossa", Jude sanoi. "Aloimme jutella keskenämme ja sovimme yhteisestä eväsretkestä."

"Joko noin tai sitten te tapasitte jollakin perverssillä seksiklubilla."

"Tarkemmin ajatellen se saattoi sittenkin tapahtua perverssillä seksiklubilla."

Marjaneh Bakhtiari - Toista maata

Tykkäsin tästä enemmän kuin edellisestä Bakhtiarin kirjasta.

Tämäkin kirja kertoo ruotsalaisperheestä, jonka vanhemmat ovat syntyneet Iranissa, lapset Ruotsissa.

Henkilöhahmot olivat tässä kirjassa mielestäni paremmat kuin edellisessä kirjassa. Joitain yhtäläisyyksiä huomasin mm. kiinnostus kasveihin. Aiemmassa kirjassa taisi eräs rouva (yrittää) kasvattaa ruusuja. Tässä kirjassa vanhempi rouva yritti kasvattaa viinirypälettä (muistaakseni).

Myöskin perheen tytär muistutti kovasti mielestäni toisen kirjan tyttöä. Ehkä tarkoituksellakin... Perheen äiti saa ystävältään kirjan:

"Kirjassa kerrotaan yhdestä Malmössä asuvasta iranilaisesta perheestä, ja dialogi jäljittelee tosi tarkasti sitä miten ihmiset puhuvat, heidät ihan kuulee mielessään. Ja perheen tytär muistuttaa kovasti Parisaa..."

Nimetkin olivat helpompia, perheen isä, Mehrdad, oli nimen loppuosan perusteella helppo muistaa puhutaanko miehestä vai naisesta. Toisaalta vasta kirjan loppupuolella yksi paljastui pojaksi, mitä luulin tytöksi. Sattuuhan sitä.

Tästä tulikin mieleen, että yritin lukea tätä kirjaa parturissa, mutta parturini oli Kosovossa syntynyt, joten hän oli kovasti kiinnostunut siitä mistä tämä kirja kertoo ja lukemisen sijasta parturi meni enemmän keskustellessa. Hän kertoi myös että joistain nimistä on vaikea muistaa onko kyseessä tyttö vai poika. Esimerkiksi Jonna ja Joona oli hänen mielestään vaikea erottaa. En siis ole ongelmani kanssa yksin :)

Itse asiaan: Perheen vanhempi tytär saa päähänsä, että hän tahtoo matkustaa Iraniin (kouluprojektin takia) ja kun vanhemmat lopulta suostuvat, joutuu pikkusisko lähtemään matkaan mukaan. Maa olikin erilainen kuin vanhempien puheissa ja etenkin serkku tahtoi näyttää vielä erilaisen puolen kotimaastaan. Serkun mielestä ruotsalaisille pitäisi näyttää miten hauskaa heillä on, viis siitä onko se totta vai ei.

Iranin matkan lisäksi kirjassa seurataan mm. Mehrdadin taistelua ruotsalaisuuden puolesta. Rasistiksikin häntä ehditään syyttää, mikä on taustat huomioon ottaen hauska ajatus. Mutta oikeasti, miten pitkään maahanmuuttajan pitää asua maassa, että hän ei enää ole maahanmuuttaja vaan asukas?

Kirja jäi mielestäni kesken. Iran-rouvan yliajajan olisi kuulunut jäädä kiinni!

Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin

Kertoo Malmössa asuvasta, Iranista tulleesta, perheestä. Ja muutamasta muustakin.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, nimet meinaa olla vaikeita. Tässäkin kirjassa lähes kaikki nimet oli itselleni outoja Jotenkin niiden nimien yli vain hyppii ja sitten ei tiedä kuka oli kukakin. Kirjassa olevat ruotsalaiset nimet oli kyllä helpompi lukea ja hahmottaa ketä ne on. Ehkä tämä ongelma johtuu siitä, että vieraammista nimistä ei pysty heti sanomaan onko kyseessä mies vai nainen.

Jos unohdetaan nimet (niinkuin minä teinkin :), niin kirja antoi ajattelemisen aihetta pakolaisuudesta ja vieraassa maassa/ kulttuurissa elämisestä. Mutta toisaalta, perheen lapsille maa ei olekaan enää niin kovin vieras, ihmiset vain kuvittelee että he ovat vieraassa maassa ja kulttuurissa. Aivan hyvin tuo perhe olisi voinut asua Suomessa, ihan samat ennakkoluulot näytti olevan heillä edessä. Huomaan esim. itsekin joskus ihmetteleväni miten hyvää suomea joku ulkomaalaisen näköinen puhuu. Varmaan siksi kun se ulkomaalaisen näköinen on suomalainen, syntynyt ja asunut Suomessa. Onko se sitten niin kovin ihme että osaa puhua suomea...

Perheen äitiä kävi vähän sääliksi. Hän olisi niin kovasti tahtonut saada Ruotsista ystäviä ja olisi tahtonut tutustua ruotsalaisuuteen, mutta ruotsalaiset ei käyttäydykään niinkuin hän oletti (kuten iranilaiset). Hän kutsuu ihmisiä kylään heille saamatta itse kyläilykutsua, eikä ymmärrä miksi.

Työtoveri päiväkodista kävi heillä kylässä, vastakutsua ei kuitenkaan tullut koska: "Omaa tylsää Ikea-sisusteista rivitaloaan, jossa oli Billy-kirjahyllyt, Klippan-sohvat ja lukuisia räsymattoja, Karin ei pitänyt niin kiinnostavana, että sinne olisi kannattanut kutsua ketään. Hänen kodissaan nyt ei ollut mitään näkemisen arvoista."

Kielen oppiminenkin on välillä vaikeaa, koska kukaan ei korjaa ja sano miten asia kuuluisi ilmaista. Ja tottakai tästä tulee hauskoja tilanteita: "Toisen kerran hän ehdotti, että eräs isä toisi lapsensa portaita eikä käyttäisi hissiä, jotta hänellä seisoisi paremmin. Miksi mies punehtui? Hän oli varma asiastaan. Monta kertaa hän huomasi toisten ihmisten reaktioista, että hän oli sanonut jotain sopimatonta tai väärää. Mutta häntä oikaistiin harvoin."
Tunnustan, etten kyllä itsekään oikaisisi. Ehkä olisi kuitenkin syytä. Ehkä yritän seuraavalla kerralla parantaa tapani.

Mielestäni kirja olisi saanut enemmän keskittyä tähän perheeseen. Yhtäläisyyttä muihin henkilöihin oli välillä vaikea löytää. Sitten taas etenkin Bertil sai mielestäni liian vähän huomiota. Hänellä olisi varmasti ollut enemmänkin sanottavaa. Ja hänen ja perheen tyttären Baharin keskusteluja olisi ollut kiinnostava lukea enemmän.

Hyvin harvoin käyn lueskelemassa mitä muissa blogeissa sanotaan lukemistani kirjoista, mutta nyt satuin yhteen blogiin, minkä luettuani tajusin että olen koko ajan lukenut kirjan nimen väärin.


Seuraava Marjaneh Bakhtiarin kirja on jo aloitettu...

Hyeonseo Lee - Seitemän nimen tyttö

Kirja kertoo Pohjois-Korealaisen tytön lapsuudesta ja nuoruudesta ja nuoren tytön paosta Kiinaan ja lopulta Etelä-Koreaan asti. Myöhemmin tämä nuori nainen auttaa vielä äitinsä ja veljensä pakenemaan.

Oli semmoinen kirja mitä ei meinannut malttaa laskea kädestään, todella hyvin kirjoitettu. Yksi asia mikä harmittaa, on se että kuvat oli sijoitettu kirjan alkupuolelle. Ja kuvista paljastuu pääseekö äiti pois Pohjois-Koreasta vai ei. Olisi ollut jännempi lukea ja odottaa miten käy. Mutta toisaalta oloni on hieman ristiriitainen. Jos tämä olisi ollut romaani, niin sitä olisi ollut mukava jännittää. Mutta koska tässä jännitys liittyy oikeiden ihmisten elämään, niin tuntuu että ei ole oikein vaatia kirjalta enää lisää jännitystä.

Uskomattominta kirjassa on ehkä se, että tapahtumat eivät sijoitu ajallisesti kovin kauas. On käsittämätöntä, että maailmassa voi vieläkin olle maa, jossa ihmiset elävät eristyksissä muusta maailmasta. He tietävät muusta maailmasta vain sen mitä maan johto tahtoo heidän tietävän (tai uskovan). Lapsesta asti on olemassa vain yksi totuus, koska muusta ei tiedetä. Ja mitään ei saa epäillä ettei joudu vaikeuksiin.

"Jopa leikkikalujamme käytettiin ideologiseen kasvatukseen. Jos rakensin junan palikoista, opettaja sanoi minulle, että voisin ajaa sen Etelä-Koreaan ja pelastaa sikäläiset nälkäänäkevät lapset."

"Opettajamme näyttivät meille piirrettyjä kuvia lapsista, jotka kerjäsivät avojaloin talvella. Minun kävi heitä kauheasti sääliksi. Toivoin kovasti, että olisin voinut pelastaa heidät".

Kaikesta huolimatta luulen kuitenkin että lapsuus oli hänellä melko onnellinen. Ainakin siihen asti, kun hän alkoi tajuta että maailmassa voi olla muutakin.

Pakeneminen onnistui melko helposti (palaaminen ei), paossa oleminen ja pysyminen oli paljon vaikeampaa. Jatkuva pelko oikean henkilöllisyyden paljastumisesta, kiinnijäämisestä, kotimaahan palauttamisesta, perheestä. Tähän liittyy myös kirjan nimi "seitsämän nimen tyttö". Oikea henkilöllisyys ja kotimaa täytyi yrittää pitää salassa.

Eläminen Pohjois-Koreassa ei ole helppoa, mutta kuten kirjasta käy ilmi, niin ei myöskään eläminen sen ulkopuolella ole helppoa. Toivottavasti joskus vielä saadaan kirjalle jatkoa ja kuullaan miten elämä on sujunut.

Magde Hovden - Saamelandia

Kirppikseltä ostettu (1€) takakannen perusteella.

Kaverukset päättävät perustaa Saamelandian, jossa kaikki ulkomaalaiset tahtovat käydä viettämässä yön saamelaisina. Varma rahasampo, epäonnistumisen riski olematon. Talvet voikin sitten viettää etelän lämmössä turisteilta saatujen rahojen turvin.

Noh, etelään päästään, mutta rahat tulevat jostain muualta.

Sekavan tuntuinen kirja alkuun, henkilöt menivät pitkään sekaisin ja ei oikein osannut yhdistää kuka liittyy keneenkin ja mihinkä tapahtumaan. Ulkomaalaisissa kirjoissa nimet ovat kyllä ennenkin tuottaneet minulle vaikeuksia, varsinkin jos on oudompia nimiä. Asiaan voi taas vaikuttaa myös se että tätä luki lyhyissä pätkissä.

Ei tätä kirjaa nyt mitenkään erinomaiseksi voi mennä kehumaan, vasta ihan lopussa tuli tunne että pakko lukea vielä vähän. Pienimuotoinen loppuhuipennus tuli, mutta mitä niille japanilaisille sitten kävikään? Tosin myönnettäköön että parissakin kohdassa hihittelin ääneen, että ei tämä missään tapauksessa ihan surkea kirja ollut.