Pirjo Tuominen - Hiljaiset huvimajat

Tämä teksti tulee vähän myöhässä, kirjan luin jo syksyllä ja unohdin silloin siitä kirjoittaa, joten hyvin lyhyesti: tykkäsin.

1900-luvun alun Tampereelle sijoittuva kirja. Mukava oli tunnistaa joitain paikkoja Tampereelta.

Tykkään lukea tämän aikakauden kirjoja, vaikka eivät täysin ole faktaa, niin ehkä nämä silti opettavat historiastakin jotain. 

Yksi sana oli pakko tarkistaa, että missä merkityksessä sitä kirjassa käytetään:
Sääliä = kerätä tavaransa. Ei tullut minulle ensimmäiseksi säälimisestä mieleen tavaroiden kerääminen :D

Fred Vargas - Hyisiä aikoja

Vahingossa huomasin, että suosikkisarjani on saanut jatkoa ja heti piti laittaa kirjastoon varaukseen tämä. (Yllättävän nopeasti sainkin tämän luettavaksi, vaikka useampi oli jonossa ennen minua).

Adamsberg ei pettänyt minua vieläkään. Ranskan lisäksi käytiin myös hyisissä paikoissa.

Yleensä en ollenkaan tykkää jos kirjassa poukkoillaan sivuraiteille, eikä keskitytä itse tarinaan, mutta näissä kirjoissa se kuuluu asiaan. Juonen kannalta ei ole mm. mitenkään olennaista tietää, että heidän poliisiasemalla yksi portaista on hieman eri korkeudella kuin muut ja siihen on jokainen joskus kompastunut. Tai että poliisiasemalla asustelee kissa joka ei kulje portaissa, vaan jonkun täytyy aina kantaa se. (Jonkun pitää myös olla kissan seurana sen syödessä :).

Adamsberg alkaa tutkia tässä kirjassa itsemurhia, jotka ovatkin lavastettuja. Jokaiselta murhapaikalta löytyy samanlainen merkki. Alussa tuntuu että murhaaja on jo tiedossa (ainakin minä uskoin niin), mutta kaikki ei (taaskaan) ole sitä miltä näyttää, vaan kohta mahdollisia murhaajia ja syitä onkin useampia. Vaikka murhaaja on lähes koko kirjan ajan mukana jutussa, niin silti hän pääsee hieman yllättämään.

Lopussa Adamsberg lähtee takaisin hyiseen Islantiin, toivottavasti tulee vielä takaisinkin.

Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin

Kertoo Malmössa asuvasta, Iranista tulleesta, perheestä. Ja muutamasta muustakin.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, nimet meinaa olla vaikeita. Tässäkin kirjassa lähes kaikki nimet oli itselleni outoja Jotenkin niiden nimien yli vain hyppii ja sitten ei tiedä kuka oli kukakin. Kirjassa olevat ruotsalaiset nimet oli kyllä helpompi lukea ja hahmottaa ketä ne on. Ehkä tämä ongelma johtuu siitä, että vieraammista nimistä ei pysty heti sanomaan onko kyseessä mies vai nainen.

Jos unohdetaan nimet (niinkuin minä teinkin :), niin kirja antoi ajattelemisen aihetta pakolaisuudesta ja vieraassa maassa/ kulttuurissa elämisestä. Mutta toisaalta, perheen lapsille maa ei olekaan enää niin kovin vieras, ihmiset vain kuvittelee että he ovat vieraassa maassa ja kulttuurissa. Aivan hyvin tuo perhe olisi voinut asua Suomessa, ihan samat ennakkoluulot näytti olevan heillä edessä. Huomaan esim. itsekin joskus ihmetteleväni miten hyvää suomea joku ulkomaalaisen näköinen puhuu. Varmaan siksi kun se ulkomaalaisen näköinen on suomalainen, syntynyt ja asunut Suomessa. Onko se sitten niin kovin ihme että osaa puhua suomea...

Perheen äitiä kävi vähän sääliksi. Hän olisi niin kovasti tahtonut saada Ruotsista ystäviä ja olisi tahtonut tutustua ruotsalaisuuteen, mutta ruotsalaiset ei käyttäydykään niinkuin hän oletti (kuten iranilaiset). Hän kutsuu ihmisiä kylään heille saamatta itse kyläilykutsua, eikä ymmärrä miksi.

Työtoveri päiväkodista kävi heillä kylässä, vastakutsua ei kuitenkaan tullut koska: "Omaa tylsää Ikea-sisusteista rivitaloaan, jossa oli Billy-kirjahyllyt, Klippan-sohvat ja lukuisia räsymattoja, Karin ei pitänyt niin kiinnostavana, että sinne olisi kannattanut kutsua ketään. Hänen kodissaan nyt ei ollut mitään näkemisen arvoista."

Kielen oppiminenkin on välillä vaikeaa, koska kukaan ei korjaa ja sano miten asia kuuluisi ilmaista. Ja tottakai tästä tulee hauskoja tilanteita: "Toisen kerran hän ehdotti, että eräs isä toisi lapsensa portaita eikä käyttäisi hissiä, jotta hänellä seisoisi paremmin. Miksi mies punehtui? Hän oli varma asiastaan. Monta kertaa hän huomasi toisten ihmisten reaktioista, että hän oli sanonut jotain sopimatonta tai väärää. Mutta häntä oikaistiin harvoin."
Tunnustan, etten kyllä itsekään oikaisisi. Ehkä olisi kuitenkin syytä. Ehkä yritän seuraavalla kerralla parantaa tapani.

Mielestäni kirja olisi saanut enemmän keskittyä tähän perheeseen. Yhtäläisyyttä muihin henkilöihin oli välillä vaikea löytää. Sitten taas etenkin Bertil sai mielestäni liian vähän huomiota. Hänellä olisi varmasti ollut enemmänkin sanottavaa. Ja hänen ja perheen tyttären Baharin keskusteluja olisi ollut kiinnostava lukea enemmän.

Hyvin harvoin käyn lueskelemassa mitä muissa blogeissa sanotaan lukemistani kirjoista, mutta nyt satuin yhteen blogiin, minkä luettuani tajusin että olen koko ajan lukenut kirjan nimen väärin.


Seuraava Marjaneh Bakhtiarin kirja on jo aloitettu...

Hyeonseo Lee - Seitemän nimen tyttö

Kirja kertoo Pohjois-Korealaisen tytön lapsuudesta ja nuoruudesta ja nuoren tytön paosta Kiinaan ja lopulta Etelä-Koreaan asti. Myöhemmin tämä nuori nainen auttaa vielä äitinsä ja veljensä pakenemaan.

Oli semmoinen kirja mitä ei meinannut malttaa laskea kädestään, todella hyvin kirjoitettu. Yksi asia mikä harmittaa, on se että kuvat oli sijoitettu kirjan alkupuolelle. Ja kuvista paljastuu pääseekö äiti pois Pohjois-Koreasta vai ei. Olisi ollut jännempi lukea ja odottaa miten käy. Mutta toisaalta oloni on hieman ristiriitainen. Jos tämä olisi ollut romaani, niin sitä olisi ollut mukava jännittää. Mutta koska tässä jännitys liittyy oikeiden ihmisten elämään, niin tuntuu että ei ole oikein vaatia kirjalta enää lisää jännitystä.

Uskomattominta kirjassa on ehkä se, että tapahtumat eivät sijoitu ajallisesti kovin kauas. On käsittämätöntä, että maailmassa voi vieläkin olle maa, jossa ihmiset elävät eristyksissä muusta maailmasta. He tietävät muusta maailmasta vain sen mitä maan johto tahtoo heidän tietävän (tai uskovan). Lapsesta asti on olemassa vain yksi totuus, koska muusta ei tiedetä. Ja mitään ei saa epäillä ettei joudu vaikeuksiin.

"Jopa leikkikalujamme käytettiin ideologiseen kasvatukseen. Jos rakensin junan palikoista, opettaja sanoi minulle, että voisin ajaa sen Etelä-Koreaan ja pelastaa sikäläiset nälkäänäkevät lapset."

"Opettajamme näyttivät meille piirrettyjä kuvia lapsista, jotka kerjäsivät avojaloin talvella. Minun kävi heitä kauheasti sääliksi. Toivoin kovasti, että olisin voinut pelastaa heidät".

Kaikesta huolimatta luulen kuitenkin että lapsuus oli hänellä melko onnellinen. Ainakin siihen asti, kun hän alkoi tajuta että maailmassa voi olla muutakin.

Pakeneminen onnistui melko helposti (palaaminen ei), paossa oleminen ja pysyminen oli paljon vaikeampaa. Jatkuva pelko oikean henkilöllisyyden paljastumisesta, kiinnijäämisestä, kotimaahan palauttamisesta, perheestä. Tähän liittyy myös kirjan nimi "seitsämän nimen tyttö". Oikea henkilöllisyys ja kotimaa täytyi yrittää pitää salassa.

Eläminen Pohjois-Koreassa ei ole helppoa, mutta kuten kirjasta käy ilmi, niin ei myöskään eläminen sen ulkopuolella ole helppoa. Toivottavasti joskus vielä saadaan kirjalle jatkoa ja kuullaan miten elämä on sujunut.