Cilla & Rolf Börjlind - Svart gryning

Kaksi lasta löydetään murhattuina ja epäillään että syy voisi olla rasistinen. Myöhemmin vielä selviää yhteys aiempaan murhaan, joka myös voisi olla rasistinen. Vasta kirjan loppupuolella oikea tekijä alkaa selvitä ja saadaanhan hänet myös kiinni. Montaa ihmistä minäkin ehdin epäillä, mutta oikea ratkaisu ei kyllä tullut mieleen.

Ostaessa en huomannut, että tästä on olemassa kaksi aiempaakin osaa. Nyt minun on varmaan pakko nekin hommata, sen verran hyvä kirja oli ja ilmeisesti aiemmasta kirjasta ollaan tekemässä tv-sarjaa, joten pitää lukea ennen kuin sarja ilmestyy.

Olisi hauska tietää miten työnjako tapahtuu kahden kirjoittajan kirjoissa. Kirjoittavatko he kirjaa vuorotellen vai kirjoittaako toinen tarinaa ja toinen lisäilee yksityiskohtia. Minä tahtoisin olla se joka lisäilee kaikkia (kummallisia) yksityiskohtia. Se voisi olla vähän niinkuin ala-asteella ne adjektiivipelit. Keksisin ensin adjektiivit ja lätkisin ne sitten sinne kirjaan siinä järjestyksessä kuin sanat on tulleet mieleen :D


Lite på svenska:

Två barn, Emelie och Aram mördad, de misstankt att det kan vara rasistisk mord. Senare de för reda på att där var sambandet mellan gamla mord (som kan också ha varit rasistisk). Men är det? Författare kan hålla spänningen lång och mördare är en överraskning.

Jag tycker om den här boken så mycket att jag tror att jag måste läsa också två tidigare böcker om denna serie.

Jag ville veta hur det verkar när där var två författare. Hur de splittar jobbet? Andra skriver först och sen andra fortsätta? Eller andra skriver och andra lägga mer detalj? Om jag var den som skriver detaljer, det skulle bli en konstig bok.

En detalj som jag tycker: I presskonferensen "Olivia noterade hur Svensson lät ett litet munspel glida mellan händerna under hela utfrågning. Tänkte han avsluta med en trudelutt?"
Det kunde ha varit också mitt tänkte...

Det är lättare att läsa än att skriva...

Joe Hill - Sydämen muotoinen rasia

On monta syytä millä valitsen luettavan kirjan ja tämä päätyi luettavaksi niin, että törmäsin tähän niin monta kertaa kaupoissa ja kirppiksillä, että oli lopulta pakko ostaa tämä ja lukea..

Hyvin harvoin tulee luettua kauhutarinoita, mutta tykkäsin kyllä tästä. Teksti veti puoleensa ja näin jopa painajaisia tämän kirjan takia. Joten hyvin vaikuttava kirja oli :)

Kaikenlaisia kummallisuuksia keräilevä ex-muusikko Jude ostaa nettihuutokaupasta kuolleen miehen haamun. Haamu alkaakin vainota häntä ja siinäpä riittääkin hommaa kun yrittää keksiä miten haamusta pääsee eroon. Ja onnistuuhan se lopulta.

Kauheuksistaan huolimatta kirjassa oli rauhallinen tunnelma josta tykkäsin. 

Erityisesti tykkäsin Juden tyttöystävän Bammy-mummosta, olisipa hänellä ollut suurempi rooli kirjassa.

" Minä en ole vielä kuullutkaan romanttista tarinaa siitä, kuinka te kaksi tapasitte."

"Me olimme molemmat poimimassa päivänkakkaroita Keskuspuistossa", Jude sanoi. "Aloimme jutella keskenämme ja sovimme yhteisestä eväsretkestä."

"Joko noin tai sitten te tapasitte jollakin perverssillä seksiklubilla."

"Tarkemmin ajatellen se saattoi sittenkin tapahtua perverssillä seksiklubilla."

Marjaneh Bakhtiari - Toista maata

Tykkäsin tästä enemmän kuin edellisestä Bakhtiarin kirjasta.

Tämäkin kirja kertoo ruotsalaisperheestä, jonka vanhemmat ovat syntyneet Iranissa, lapset Ruotsissa.

Henkilöhahmot olivat tässä kirjassa mielestäni paremmat kuin edellisessä kirjassa. Joitain yhtäläisyyksiä huomasin mm. kiinnostus kasveihin. Aiemmassa kirjassa taisi eräs rouva (yrittää) kasvattaa ruusuja. Tässä kirjassa vanhempi rouva yritti kasvattaa viinirypälettä (muistaakseni).

Myöskin perheen tytär muistutti kovasti mielestäni toisen kirjan tyttöä. Ehkä tarkoituksellakin... Perheen äiti saa ystävältään kirjan:

"Kirjassa kerrotaan yhdestä Malmössä asuvasta iranilaisesta perheestä, ja dialogi jäljittelee tosi tarkasti sitä miten ihmiset puhuvat, heidät ihan kuulee mielessään. Ja perheen tytär muistuttaa kovasti Parisaa..."

Nimetkin olivat helpompia, perheen isä, Mehrdad, oli nimen loppuosan perusteella helppo muistaa puhutaanko miehestä vai naisesta. Toisaalta vasta kirjan loppupuolella yksi paljastui pojaksi, mitä luulin tytöksi. Sattuuhan sitä.

Tästä tulikin mieleen, että yritin lukea tätä kirjaa parturissa, mutta parturini oli Kosovossa syntynyt, joten hän oli kovasti kiinnostunut siitä mistä tämä kirja kertoo ja lukemisen sijasta parturi meni enemmän keskustellessa. Hän kertoi myös että joistain nimistä on vaikea muistaa onko kyseessä tyttö vai poika. Esimerkiksi Jonna ja Joona oli hänen mielestään vaikea erottaa. En siis ole ongelmani kanssa yksin :)

Itse asiaan: Perheen vanhempi tytär saa päähänsä, että hän tahtoo matkustaa Iraniin (kouluprojektin takia) ja kun vanhemmat lopulta suostuvat, joutuu pikkusisko lähtemään matkaan mukaan. Maa olikin erilainen kuin vanhempien puheissa ja etenkin serkku tahtoi näyttää vielä erilaisen puolen kotimaastaan. Serkun mielestä ruotsalaisille pitäisi näyttää miten hauskaa heillä on, viis siitä onko se totta vai ei.

Iranin matkan lisäksi kirjassa seurataan mm. Mehrdadin taistelua ruotsalaisuuden puolesta. Rasistiksikin häntä ehditään syyttää, mikä on taustat huomioon ottaen hauska ajatus. Mutta oikeasti, miten pitkään maahanmuuttajan pitää asua maassa, että hän ei enää ole maahanmuuttaja vaan asukas?

Kirja jäi mielestäni kesken. Iran-rouvan yliajajan olisi kuulunut jäädä kiinni!

Sophie Kinsella - Mini Shopaholic

Vauva on kasvanut tahtoikään ja osaa jo ottaa kovasti mallia äitistään. Niin kovasti, että jopa tytön isä epäilee tytön olevan hemmoteltu. Apua haetaan pätevistä lastenhoitajista, joiden kanssa (yllätys kyllä) tulee ongelmia. Apuun kutsutaan jopa tv-sarjan nänni (nanny) Sue, jonka mielestä lapsella ei ole mitään ongelmia, vaan äidillä.

Lapsen kasvatuksen sivussa seurataan myös heidän elämää Beckyn vanhempien luona. He ovat jo asuneetkin hyvän tovin siellä, koska omien asuntokauppojen kanssa on (yllätys kyllä) ongelmia.

Myös Luken lähestyvät syntymäpäivät / yllätyssyntymäpäiväjuhlat aiheuttavat (yllätys kyllä) ongelmia. Kaikkea ei pystykään tekemään itse, mutta onneksi apua saa kun sen tahtoo ottaa vastaan. Juhlat säilyivätkin yllätyksenä myös lukijalle. Tämä yllätti oikeasti minutkin. Pakko myöntää, että on nämä taitavasti kirjoitettuja.

Sophie Kinsella - Shopaholic and baby

Välillä tuntuu että nämä kirjat toistavat itseään, mutta sitten tuleekin vastaan yllätyksiä mitä ei osaa odottaa. Kaikki ei mene niinkuin himoshoppaaja tai lukija odottaa.

Kirjan nimenkin perusteella tietää mitä on tulossa, eli vauva. Tosin tästähän tiedettiin jo edellisen kirjan lopussa. Tämän kirjan loppupuolella vauva lopulta syntyykin, niin loppupuolella, että ehdin jo kuvitella että vauva ei ehdi edes syntyä tässä kirjassa.

Vaikka kirjoissa toistuu saman kaava: menee hyvin, menee huonosti, menee taas hyvin, rahaa menee, rahaa ei tule, niin silti olen täysin koukussa. Seuraava kirja on jo aloitettu.

Tätä kirjaa oli hauska myös lukea, kun itsellä on pieni vauva, niin oli hauska katsoa mitä kaikkea himoshoppaajan täytyy ostaa vauvalle (mm. viidet vaunut). Onneksi oma ostokäyttäytyminen on erilainen.

Sophie Kinsella - Shopaholic and sister

Himoshoppaaja saa kauan kaivatun siskon (kuten kirjan nimestä voi päätellä). Sisko ei kuitenkaan ole sellainen joksi himoshoppaaja on ehtinyt hänet kuvitella. Yhteisestä shoppailureissustakaan ei tule oikein mitään.

Myös siskon kanssa himoshoppaajalla on sama ongelma kuin monen muunkin asian kanssa. Mielessään hän on kuvitellut mitä tehdään ja mitä tapahtuu (yleensä niin että kaikki on ihanaa ja kivaa :), mutta ihmiset eivät käyttäydykään hänen kuvittelemalla tavalla. Ja yleensä nämä kuvitellut tilanteet päättyvät johonkin vielä mahtavampaan; hänet pyydetään elokuvatähdeksi, hän saa oman tv-ohjelman, hän tapaa julkkiksia, hän saa (kalliita) tavaroita ilmaiseksi yms.

Vaikka kuinka hän tahtoisi olla siskonsa kanssa samanlaisia, niin teeskentelykään ei auta. He ovat toistensa vastakohtia, erityisesti raha-asioissa.

Kuten muissakin himoshoppaajan kirjoissa, tässäkin himoshoppaaja onnistuu sotkemaan asiansa totaalisesti, mutta onneksi hänestä löytyy naista ratkaista ongelma, vaikka kiipeämällä vuorelle korkokengissä.

Kirjassa tykkäsin etenkin kohdasta, jossa hän ostaa vohveliraudan (kun halvalla sai) ja ostaa siihen valmisvohveleita, jotka lämmittää raudassa, koska ei osaa tehdä vohvelitaikinaa...

Raha-asiatkin on edelleen sekaisin, mutta jospa sisko opettaisi jotain rahankäytöstä.

Sophie Kinsella - Shopaholic Ties the Knot

Kai nämä kaikki pitää lukea, kun on kerta vauhtiin päässyt.

New Yorkissa ollaan edelleen ja tällä kertaa vuorossa olisi häiden järjestäminen, josta tosin Himoshoppaajan ei tarvitse itse huolehtia, vaan apua on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Niin paljon, että ongelmiahan siitä tulee. Etenkin kun Himoshoppaajalla on kyky luottaa asioiden järjestyvän itsekseen.

Ihailen edelleen Himoshoppaajan mielikuvitusta: Hän kuulee työtoveriltaan, että kaikki morsiamet riitelevät äitiensä kanssa. Oman riitansa hän ehtii kuvitella niin pitkälle, että heillä on Luken kanssa lapsia ja lapset eivät saa tutustua isovanhempiinsa. Joka joulu lapset ostavat mummolle ja ukille joululahjat, jotka siirretään kaikessa hiljaisuudessa pois kuusen alta. Ja yhtenä vuonna tytär kysyy miksi mummo vihaa heitä?
Paljastuksena kerrottakoon, että mitään riitaa ei tule todellisuudessa olemaan, vaan hääjärjestelyt sujuvat siltä osin hyvin.

Hääkiireiden lisäksi Himoshoppaaja joutuu yllättäen vauvatarvikeostoksille (ei itselleen, vielä). Onneksi hän saa toiselta asiakkaalta listan mitä kaikkea tarvitaan. Kaupasta mukaan synnytyslaitokselle tarttuu mm. puhallettava kanootti (koska jumppapalloa ei löytynyt) ja kastelukannu (koska sumutepulloa ei löytynyt).

Naimisiinmeno menee tiukille: kirjassa on 328 sivua ja sivulla 320 he saavat toisensa. Ja sitten alkaakin olla aika lähteä häämatkalle...

Sophie Kinsella - Shopaholic abroad

Kuten aiemmin kerroin, olen täysin koukussa näihin. Himoshoppaajan toinen kirja tuli myös luettua nopeasti ja kolmas on jo hyvää vauhtia menossa.

Tässäkin kirjassa idea on sama kuin ensimmäisessä; rahaa kuluu enemmän kuin sitä tulee. Himoshoppaaja yrittää säästää, mutta yrittämiseksi se aina jääkin.

Ostoksia perustellaan mm. että ne ovat sijoituksia hänen uraansa. Hänen pitäisi kirjoittaa kirja, mutta eihän sitä voi tehdä ilman ergonomista tuolia (+ muita toimistotarvikkeita). Sehän olisi kuin kiipeäisi Everestille ilman telttaa.

Myöskin vaatehankintoja perustellaan samalla tavalla. Hänen täytyy näyttää hyvältä televisiossa, että hän saa lisää / parempia töitä (ehkä jopa oman ohjelman!)

Kuten kirjan nimestä selviää, shoppailla voi myös ulkomailla. Suuntana New York. (Tähän väliin huomautus, että jo ensimmäisen kirjan kohdalla hämmästyin että nämä sijoittuvat Englantiin/ Lontooseen.) Ulkomailla on mukava shoppailla koska:

1. Voi ostaa tavaroita joita ei saa Englannista
2. Voi kertoa ostaneensa sen New Yorkista
3. Ulkomaalaista rahaa ei lasketa, joten sitä voi käyttää miten paljon huvittaa

No, kyllä himoshoppaaja ymmärtää, että tuo viimeinen kohta ei pidä paikkaansa. Mutta kun hän katsoo dollareita, niin hän ei voi ottaa niitä vakavasti, vaan ne tuntuvat leikkirahoilta. Lehtikioskilla käynti tuntuu kuin leikkisi kauppaa.

Kaikki menee hyvin niin pitkään, kunnes ei enää menekään, mutta onneksi siitäkin totaalisesta katastrofista selvitään ennen kirjan loppua ja kaikki on taas hyvin (seuraavaan kirjaan asti).

Hieman häiritsee näissä kirjoissa se, että eletään 2000 luvun alkua ja himoshoppaajalla ei ole kännykkää (paitsi kirjan puolivälissä)! En ole perehtynyt asiaan, mutta onko muualla maailmassa kännykät tulleet Suomea hitaammin normiväestön käyttöön? Itse sain ensimmäisen kännykän vuonna 2000 ja silloin kavereillani oli ollut kännykät käytössä jo hyvän aikaa.

Niin, kirjan puolivälissä himoshoppaaja kuitenkin vastaa kaupassa omaan kännykkäänsä! Jos hänellä on oma kännykkä mukana niin miksi hänen ystävänsä soittaa hänelle hotellille, eikä suoraan kännykkään? Kaikki muut puhelut tuntuvat tulevan lankapuhelimiin, paitsi tämä yksi puhelu poikaystävältä. Tämä jäi minua vähän häiritsemään.

Shophie Kinsella - Confessions of a shopaholic

Ostin englanninkielisiä Himoshoppaaja pokkareita kirppikseltä (kun halvalla sai), vaikka kuvittelin että nämä eivät ole minulle suunnattuja (mitä lie hömppää...).

Ehkä tämmöinen hömppä oli sittenkin minulle suunnattu, ainakin kirjan lukunopeudesta päätellen. Vauva on rajoittanut lukemisia niin, että olen lukenut kirjoja vain vessassa istuessa ja parvekkeella vauvaa nukuttaessa. Tästä piti tulla vessakirja, mutta nopeasti tämä muuttui vessa-, parveke-, aamupala- ja sänkykirjaksi. Ei tätä olisi malttanut laskea käsistä hetkeksikään, niin hyvin koukutuin tarinaan.

Kyllähän sieltä myös löytyi itselle tuttuja (teko-)syitä, miksi joku tavara / vaate tarvitsee ostaa. Itse en kuitenkaan myönnä näkeväni kalliin tuotteen ostamista sijoituksena.

Tykkäsin himoshoppaajan mielikuvituksesta; hän esimerkiksi uskoi niin paljon lottovoittoonsa, että vanhempiensa kanssa lottoarvontaa katsoessa mietti miten hän reagoi tulevaan voittoonsa. Pitääkö hänen alkaa kiljua vai jättäisikö kokonaan kertomatta.

Tykkäsin myös kun himoshoppaaja lähti museoon rahansäästöoppaansa innoittamana. Hän katseli kaunista kulhoa ja alkoi heti etsiä siitä hintalappua, kunnes tajusi olevansa museossa eikä ostoksilla. Hänen mielestään tavaroita olisi paljon mielenkiintoisempi katsella, jos niissä olisi hintalappu. No, kyllähän se tietysti toisi museossa vähän erilaista näkökulmaa.

Ostaminen ei ole halpaa ja velkaa ehtii tulla hyvä määrä, mutta onneksi ongelma on helppo ratkaista laittamalla pankin kirjeet pöytälaatikkoon. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kaikkein häiritsevintä kirjassa oli yksi suomenkielinen lause: "Nautin erittäin paljon tapaamisestamme. Onko oikein, että teillä on jonkinlainen yhteys Suomeen?". Englanninkielisille lukijoille tietysti ihan sama, koska eivät he kuitenkaan tiedä mitä siinä lukee, mutta itseä se jäi häiritsemään. Tuo "onko oikein" ei tunnu luontevalta suomelta. Täytyisi käydä kirjastossa katsomassa mitä lukee suomenkielisessä versiossa.

Sopivin väliajoin kirjassa on kirjeenvaihtoa pankin kanssa:

Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

Tämän kirjan olen lukenut kokonaan parvekkeella vauvaa nukuttaessa (yleensä alle 10 asteen lämmössä), joten lukutahti on ollut muutama sivu kerrallaan. Koska taitan pokkareista surutta sivun nurkan kirjanmerkiksi, niin on helppo laskea että monessako pätkässä tämä on luettu. Taitettuja sivuja löytyi yhteensä 66 kpl ja sivuja on kirjassa 352, joten 5,3 sivua olen keskimäärin lukenut kerralla. Enemmän kuin kuvittelin.

Kirjan alkupuoli ei tuntunut kiinnostavalta ja ehdin jo miettiä kirjan jättämistä kesken, mutta onneksi kuitenkin sinnittelin loppuun asti. Puolen välin jälkeen kirja alkoi muuttua kiinnostavammaksi, toisaalta myös ahdistavammaksi.

Harva kirja on herättänyt lukiessa näin paljon tunteita kuin tämä. Ärsytystä, ahdistusta ja epäuskoa. Pelottavinta on että kirja on kuitenkin todennäköisesti aika lähellä todellisuutta.

Ei liity mitenkään kirjan sisältöön, mutta eikös Appelsiininkuortenkatu ole yhdyssana? Vai ovatko kadulla asuvat ihmiset kuin appelsiininkuoria? Minun katu, sinun katu, heidän katu, appelsiininkuorten katu...

Fred Vargas - Normandialainen tapaus

Komisario Jean-Baptiste Adamsbergistä kertovista kirjoista olen aina tykännyt. Kirjoissa käytetty kieli on aika koukuttavaa, mistä varmaan osittain saa kiittää suomentajaa (Marja Luoma). Kirjailijan muita teoksiakin olen yrittänyt lukea, mutta niissä en kyllä ole pysynyt kärryillä.

Kirjoissa esiintyvät hahmot ovat aina hieman erikoisia, heillä on lähes yliluonnollisia kykyjä, jotka eivät kuitenkaan ole yliluonnollisia, he ovat vain hyviä huomioimaan ja päättelemään asioita.

Kirjassa esiintyy tällä kertaa mm. vanha rouva, jonka Adamsberg kohtaa syrjäisellä tiellä. Nainen on osannut päätellä että Adamsberg on tulossa. Tapaamisen jälkeen keskustellaan lähes aukeaman verran kaikkea muuta, ennenkuin nainen sanoo tietävänsä missä on ruumis, jota Adamsberg on tullut etsimään. Hän ei vain ole ehtinyt ilmoittaa siitä santarmeille, kun hänen on pitänyt odottaa koiraansa.

Tästä rauhallisuudesta tykkään myös näissä kirjoissa. Ikinä ei ole niin kiire ettei ehtisi huomioida ympäristöä.

Kirjan alussa on myös hahmo jota kuvaillaan hauskasti: "Ulko-oven edessä kyhjötti pulu, ja Adamsberg arveli, että jos pulu säikähtäisi häntä ja nousisi siivilleen, nainen matkisi sitä ja lennähtäisi pois. Aivan kuin nainen olisi ollut kevyt ja haihtuva, kykeneväinen katoamaan kuin tuhka tuuleen."

Myöhemmin "nainen tekeytyi niin olemattomaksi, ettei Adamsberg olisi ehkä nähnyt häntä ollenkaan, ellei hänellä olisi ollut yllään kukkamekkoa. Se piirsi hänelle ääriviivat. Ilman mekkoa häntä ei olisi kenties näkynyt ollenkaan."

Samaisen huomion huomaamattomuudesta tekee myös toinen poliisi: "Erikoisen huomaamaton ja häilyväinen tapaus. Jos häneen puhaltaisi, hän lähtisi lentoon kuin pähkylät voikukasta."

Ja kyllä, pähkylä on oikeasti sana...

Kyseinen nainen on perheenäiti, hänen lapsistaan yksi on mielestään osittain savea, yksi puhuu nurinpäin ja yhdellä oli syntyessään 6 sormea kummassakin kädessä.

Kirjassa ratkeaa loppujen lopuksi useampikin rikos melkein huomaamatta. Murhien ohessa paljastuu myös kuka sitoi pulun jalat. Kaikki rikokset eivät liity toisiinsa, mutta silti niihin palataan kirjassa useamman kerran ja tutkimukset etenevät hitaasti mutta varmasti. Ensimmäinen murha itse asiassa ratkeaa jo heti ensimmäisessä luvussa, mutta silti siihen murhaan viittauksia löytyy kirjan loppuun asti. Tämä ehkä kuvaa myös Adamsbergin ajattelua, asiat vain jäävät pyörimään mieleen.

Téa Obreht - Tiikerin morsian

Kansi: Mary Evans

 Kirjassa vuorottelivat kaksi tarinaa:

- Natalia, lääkäri, joka lähtee hyväntekeväisyys matkalle orpokotiin. Matkalla hän kuulee isoisänsä kuolleen.
- Isoisä ja hänen menneisyytensä. Suurin osa kirjasta käsittelee tätä tarinaa.

Välillä oli vaikea löytää näille kahdelle tarinalle yhtymäkohtia, muita kuin isoisä. Ja tuntuukin että tarinat olisivat voineet ehkä toimia myös erillisinä. Tai olisin voinut jättää pois tuon Natalian osuuden.

Luettavuuteen ja näiden kahden tarinan yhdistämiseen vaikutti varmaan myös se, että teksti oli tiiviisti kirjoitettua ja kappaleiden välit pitkiä. Oli vaikeaa löytää luontevaa kohtaa jättää kirja kesken ja jouduinkin yleensä keskeyttämään kesken tarinan, koska silmät eivät vain enää pysyneet auki.

Vaikka teksti olikin tiivistä, niin se oli kuitenkin sujuvaa luettavaa.

Suosikkihahmoni kirjassa oli kuolematon mies, joka tapasi isoisän useamman kerran ja liittyi tarinaan yhdessä kohdassa yllättäenkin. Tästä "yllätyksestä" tykkäsin erityisesti, koska se tuli niin odottamattomasti (no eihän se muuten olisi yllättänytkään :D).