Sophie Kinsella - Shopaholic and baby

Välillä tuntuu että nämä kirjat toistavat itseään, mutta sitten tuleekin vastaan yllätyksiä mitä ei osaa odottaa. Kaikki ei mene niinkuin himoshoppaaja tai lukija odottaa.

Kirjan nimenkin perusteella tietää mitä on tulossa, eli vauva. Tosin tästähän tiedettiin jo edellisen kirjan lopussa. Tämän kirjan loppupuolella vauva lopulta syntyykin, niin loppupuolella, että ehdin jo kuvitella että vauva ei ehdi edes syntyä tässä kirjassa.

Vaikka kirjoissa toistuu saman kaava: menee hyvin, menee huonosti, menee taas hyvin, rahaa menee, rahaa ei tule, niin silti olen täysin koukussa. Seuraava kirja on jo aloitettu.

Tätä kirjaa oli hauska myös lukea, kun itsellä on pieni vauva, niin oli hauska katsoa mitä kaikkea himoshoppaajan täytyy ostaa vauvalle (mm. viidet vaunut). Onneksi oma ostokäyttäytyminen on erilainen.

Sophie Kinsella - Shopaholic and sister

Himoshoppaaja saa kauan kaivatun siskon (kuten kirjan nimestä voi päätellä). Sisko ei kuitenkaan ole sellainen joksi himoshoppaaja on ehtinyt hänet kuvitella. Yhteisestä shoppailureissustakaan ei tule oikein mitään.

Myös siskon kanssa himoshoppaajalla on sama ongelma kuin monen muunkin asian kanssa. Mielessään hän on kuvitellut mitä tehdään ja mitä tapahtuu (yleensä niin että kaikki on ihanaa ja kivaa :), mutta ihmiset eivät käyttäydykään hänen kuvittelemalla tavalla. Ja yleensä nämä kuvitellut tilanteet päättyvät johonkin vielä mahtavampaan; hänet pyydetään elokuvatähdeksi, hän saa oman tv-ohjelman, hän tapaa julkkiksia, hän saa (kalliita) tavaroita ilmaiseksi yms.

Vaikka kuinka hän tahtoisi olla siskonsa kanssa samanlaisia, niin teeskentelykään ei auta. He ovat toistensa vastakohtia, erityisesti raha-asioissa.

Kuten muissakin himoshoppaajan kirjoissa, tässäkin himoshoppaaja onnistuu sotkemaan asiansa totaalisesti, mutta onneksi hänestä löytyy naista ratkaista ongelma, vaikka kiipeämällä vuorelle korkokengissä.

Kirjassa tykkäsin etenkin kohdasta, jossa hän ostaa vohveliraudan (kun halvalla sai) ja ostaa siihen valmisvohveleita, jotka lämmittää raudassa, koska ei osaa tehdä vohvelitaikinaa...

Raha-asiatkin on edelleen sekaisin, mutta jospa sisko opettaisi jotain rahankäytöstä.

Sophie Kinsella - Shopaholic Ties the Knot

Kai nämä kaikki pitää lukea, kun on kerta vauhtiin päässyt.

New Yorkissa ollaan edelleen ja tällä kertaa vuorossa olisi häiden järjestäminen, josta tosin Himoshoppaajan ei tarvitse itse huolehtia, vaan apua on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Niin paljon, että ongelmiahan siitä tulee. Etenkin kun Himoshoppaajalla on kyky luottaa asioiden järjestyvän itsekseen.

Ihailen edelleen Himoshoppaajan mielikuvitusta: Hän kuulee työtoveriltaan, että kaikki morsiamet riitelevät äitiensä kanssa. Oman riitansa hän ehtii kuvitella niin pitkälle, että heillä on Luken kanssa lapsia ja lapset eivät saa tutustua isovanhempiinsa. Joka joulu lapset ostavat mummolle ja ukille joululahjat, jotka siirretään kaikessa hiljaisuudessa pois kuusen alta. Ja yhtenä vuonna tytär kysyy miksi mummo vihaa heitä?
Paljastuksena kerrottakoon, että mitään riitaa ei tule todellisuudessa olemaan, vaan hääjärjestelyt sujuvat siltä osin hyvin.

Hääkiireiden lisäksi Himoshoppaaja joutuu yllättäen vauvatarvikeostoksille (ei itselleen, vielä). Onneksi hän saa toiselta asiakkaalta listan mitä kaikkea tarvitaan. Kaupasta mukaan synnytyslaitokselle tarttuu mm. puhallettava kanootti (koska jumppapalloa ei löytynyt) ja kastelukannu (koska sumutepulloa ei löytynyt).

Naimisiinmeno menee tiukille: kirjassa on 328 sivua ja sivulla 320 he saavat toisensa. Ja sitten alkaakin olla aika lähteä häämatkalle...

Sophie Kinsella - Shopaholic abroad

Kuten aiemmin kerroin, olen täysin koukussa näihin. Himoshoppaajan toinen kirja tuli myös luettua nopeasti ja kolmas on jo hyvää vauhtia menossa.

Tässäkin kirjassa idea on sama kuin ensimmäisessä; rahaa kuluu enemmän kuin sitä tulee. Himoshoppaaja yrittää säästää, mutta yrittämiseksi se aina jääkin.

Ostoksia perustellaan mm. että ne ovat sijoituksia hänen uraansa. Hänen pitäisi kirjoittaa kirja, mutta eihän sitä voi tehdä ilman ergonomista tuolia (+ muita toimistotarvikkeita). Sehän olisi kuin kiipeäisi Everestille ilman telttaa.

Myöskin vaatehankintoja perustellaan samalla tavalla. Hänen täytyy näyttää hyvältä televisiossa, että hän saa lisää / parempia töitä (ehkä jopa oman ohjelman!)

Kuten kirjan nimestä selviää, shoppailla voi myös ulkomailla. Suuntana New York. (Tähän väliin huomautus, että jo ensimmäisen kirjan kohdalla hämmästyin että nämä sijoittuvat Englantiin/ Lontooseen.) Ulkomailla on mukava shoppailla koska:

1. Voi ostaa tavaroita joita ei saa Englannista
2. Voi kertoa ostaneensa sen New Yorkista
3. Ulkomaalaista rahaa ei lasketa, joten sitä voi käyttää miten paljon huvittaa

No, kyllä himoshoppaaja ymmärtää, että tuo viimeinen kohta ei pidä paikkaansa. Mutta kun hän katsoo dollareita, niin hän ei voi ottaa niitä vakavasti, vaan ne tuntuvat leikkirahoilta. Lehtikioskilla käynti tuntuu kuin leikkisi kauppaa.

Kaikki menee hyvin niin pitkään, kunnes ei enää menekään, mutta onneksi siitäkin totaalisesta katastrofista selvitään ennen kirjan loppua ja kaikki on taas hyvin (seuraavaan kirjaan asti).

Hieman häiritsee näissä kirjoissa se, että eletään 2000 luvun alkua ja himoshoppaajalla ei ole kännykkää (paitsi kirjan puolivälissä)! En ole perehtynyt asiaan, mutta onko muualla maailmassa kännykät tulleet Suomea hitaammin normiväestön käyttöön? Itse sain ensimmäisen kännykän vuonna 2000 ja silloin kavereillani oli ollut kännykät käytössä jo hyvän aikaa.

Niin, kirjan puolivälissä himoshoppaaja kuitenkin vastaa kaupassa omaan kännykkäänsä! Jos hänellä on oma kännykkä mukana niin miksi hänen ystävänsä soittaa hänelle hotellille, eikä suoraan kännykkään? Kaikki muut puhelut tuntuvat tulevan lankapuhelimiin, paitsi tämä yksi puhelu poikaystävältä. Tämä jäi minua vähän häiritsemään.

Shophie Kinsella - Confessions of a shopaholic

Ostin englanninkielisiä Himoshoppaaja pokkareita kirppikseltä (kun halvalla sai), vaikka kuvittelin että nämä eivät ole minulle suunnattuja (mitä lie hömppää...).

Ehkä tämmöinen hömppä oli sittenkin minulle suunnattu, ainakin kirjan lukunopeudesta päätellen. Vauva on rajoittanut lukemisia niin, että olen lukenut kirjoja vain vessassa istuessa ja parvekkeella vauvaa nukuttaessa. Tästä piti tulla vessakirja, mutta nopeasti tämä muuttui vessa-, parveke-, aamupala- ja sänkykirjaksi. Ei tätä olisi malttanut laskea käsistä hetkeksikään, niin hyvin koukutuin tarinaan.

Kyllähän sieltä myös löytyi itselle tuttuja (teko-)syitä, miksi joku tavara / vaate tarvitsee ostaa. Itse en kuitenkaan myönnä näkeväni kalliin tuotteen ostamista sijoituksena.

Tykkäsin himoshoppaajan mielikuvituksesta; hän esimerkiksi uskoi niin paljon lottovoittoonsa, että vanhempiensa kanssa lottoarvontaa katsoessa mietti miten hän reagoi tulevaan voittoonsa. Pitääkö hänen alkaa kiljua vai jättäisikö kokonaan kertomatta.

Tykkäsin myös kun himoshoppaaja lähti museoon rahansäästöoppaansa innoittamana. Hän katseli kaunista kulhoa ja alkoi heti etsiä siitä hintalappua, kunnes tajusi olevansa museossa eikä ostoksilla. Hänen mielestään tavaroita olisi paljon mielenkiintoisempi katsella, jos niissä olisi hintalappu. No, kyllähän se tietysti toisi museossa vähän erilaista näkökulmaa.

Ostaminen ei ole halpaa ja velkaa ehtii tulla hyvä määrä, mutta onneksi ongelma on helppo ratkaista laittamalla pankin kirjeet pöytälaatikkoon. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kaikkein häiritsevintä kirjassa oli yksi suomenkielinen lause: "Nautin erittäin paljon tapaamisestamme. Onko oikein, että teillä on jonkinlainen yhteys Suomeen?". Englanninkielisille lukijoille tietysti ihan sama, koska eivät he kuitenkaan tiedä mitä siinä lukee, mutta itseä se jäi häiritsemään. Tuo "onko oikein" ei tunnu luontevalta suomelta. Täytyisi käydä kirjastossa katsomassa mitä lukee suomenkielisessä versiossa.

Sopivin väliajoin kirjassa on kirjeenvaihtoa pankin kanssa:

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Kansi: Pekka Mustonen/ Martti Ruokonen

Löysin kirjan taloyhtiön alakerrassa olleesta "saa ottaa" laatikosta. Muistikuvani oli oikea, kirja on palkittu. Se on voittanut Finlandia palkinnon vuonna 2011.

Kirja kertoo nuoren tytön matkasta halki Neuvostoliiton, Moskovasta Ulan Batoriin. Tytön kanssa samassa hytissä matkaa tekee mies, jota en välttämättä omaan hyttiini haluaisi, mutta eipä varmaan siihen aikaan ole kysyttykään ketä tahtoo hyttiseuraksi.

Mies tekee tytölle tuhmia ehdotuksia säännöllisesti, mutta kuitenkin jollain tavalla kunnioittaa tyttöä ja huolehtii hänestä. Jakaa mm. eväänsä ja keittelee teetä. Kaupungeissa, joissa juna pysähtyy pitemmäksi aikaa, mies ottaa tytön mukaansa (vaikka tyttö itse haaveileekin hotellista, puhtaasta sängystä ja suihkusta).

Vuoropuhelua ei juurikaan käydä, mies puhuu paljonkin, mutta tyttö on omissa ajatuksissaan. Eipä taida koko junamatkan aikana miehelle sanoa mitään. Tästä erityisesti tykkäsin tässä kirjassa, heidän välillään on yhteys vaikka toinen onkin hiljaa.

Teksti on helppolukuista ja tunnelman pystyy helposti aistimaan tarkoista kuvailuista:

"Mies raivasi röyhkeästi tien valkoisella liinalla verhoiltuun pöytään, jonka ääressä istui ärhäkäs ruokailua lopettava pariskunta. Miehellä oli huolitellut neliöviikset, naisen viikset rehottivat vapaina."

"Juna mateli eteenpäin kuin anteeksi pyydellen. Maidonvalkealta taivaalta kokonaisena hohtava aurinko kirkasti puhtaan lumen. Sitä jatkui muutaman tunnin, sitten pöyhkeän auringon peitti hetkeksi musta pimeys. Siperia katosi ikkunan takaa, mutta pujahti taas esille ennen kuin kukaan edes huomasi. Metsän puinen muuri kasvoi mustana ja pelottavana aivan radan reunassa. Kun se loppui, avautui laaja näkymä kauas joelle asti."

Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

Tämän kirjan olen lukenut kokonaan parvekkeella vauvaa nukuttaessa (yleensä alle 10 asteen lämmössä), joten lukutahti on ollut muutama sivu kerrallaan. Koska taitan pokkareista surutta sivun nurkan kirjanmerkiksi, niin on helppo laskea että monessako pätkässä tämä on luettu. Taitettuja sivuja löytyi yhteensä 66 kpl ja sivuja on kirjassa 352, joten 5,3 sivua olen keskimäärin lukenut kerralla. Enemmän kuin kuvittelin.

Kirjan alkupuoli ei tuntunut kiinnostavalta ja ehdin jo miettiä kirjan jättämistä kesken, mutta onneksi kuitenkin sinnittelin loppuun asti. Puolen välin jälkeen kirja alkoi muuttua kiinnostavammaksi, toisaalta myös ahdistavammaksi.

Harva kirja on herättänyt lukiessa näin paljon tunteita kuin tämä. Ärsytystä, ahdistusta ja epäuskoa. Pelottavinta on että kirja on kuitenkin todennäköisesti aika lähellä todellisuutta.

Ei liity mitenkään kirjan sisältöön, mutta eikös Appelsiininkuortenkatu ole yhdyssana? Vai ovatko kadulla asuvat ihmiset kuin appelsiininkuoria? Minun katu, sinun katu, heidän katu, appelsiininkuorten katu...