Lauren Oliver - Requiem

Sarjan viimeinen kirja.

Sarja kertoo maailmasta ilman rakkautta. Rakkaus on sairaus, jonka takia nuoret käsitellään kirurgisella toimenpiteellä, etteivät he ehdi rakastua ja muutenkin tunteet pysyvät tasaisina. Päähenkilö Lenan kohdalla rakastuminen ehtii kuitenkin tapahtua ennen toimenpidettä.

Ensimmäisen kirjan lopussa tai toisessa kirjassa Lena karkaa kaupungista aitojen ja suojamuurien ulkopuolelle, jossa elää joukko "villejä" eli muita jotka eivät ole suostuneet toimenpiteeseen.

Tässä sarjan viimeisessä kirjassa seurataan Lenan elämää "villien" puolella ja matkaa takaisin kotikaupunkiin.

Mielestäni kirja loppuu vähän liian aikaisin tai sitten toivoisin vielä neljättä kirjaa. Rakkaus alkaa voittaa, mutta ei ihan kuitenkaan ehdi ennen kirjan loppua.




"Oikeita" kirjoja odottaa niin paljon lukemista, etten ole vähään aikaan koskenut näihin e-kirjoihin  (niitäkin laitteessa on useampi odottamassa lukijaa). Nyt oli kuitenkin hyvä tilaisuus ottaa lukulaite taas käyttöön, kun sängyssä lukeminen alkoi olla vaikeaa raskausmahan kanssa. Lukulaitteella pystyi lukemaan myös kyljellään ollessa. Laite oli myös tarpeellinen sairaalassa, jossa tuli vietettyä yli viikko. Ehdin aloittaa uuden kirjankin :)

Fred Vargas - Normandialainen tapaus

Komisario Jean-Baptiste Adamsbergistä kertovista kirjoista olen aina tykännyt. Kirjoissa käytetty kieli on aika koukuttavaa, mistä varmaan osittain saa kiittää suomentajaa (Marja Luoma). Kirjailijan muita teoksiakin olen yrittänyt lukea, mutta niissä en kyllä ole pysynyt kärryillä.

Kirjoissa esiintyvät hahmot ovat aina hieman erikoisia, heillä on lähes yliluonnollisia kykyjä, jotka eivät kuitenkaan ole yliluonnollisia, he ovat vain hyviä huomioimaan ja päättelemään asioita.

Kirjassa esiintyy tällä kertaa mm. vanha rouva, jonka Adamsberg kohtaa syrjäisellä tiellä. Nainen on osannut päätellä että Adamsberg on tulossa. Tapaamisen jälkeen keskustellaan lähes aukeaman verran kaikkea muuta, ennenkuin nainen sanoo tietävänsä missä on ruumis, jota Adamsberg on tullut etsimään. Hän ei vain ole ehtinyt ilmoittaa siitä santarmeille, kun hänen on pitänyt odottaa koiraansa.

Tästä rauhallisuudesta tykkään myös näissä kirjoissa. Ikinä ei ole niin kiire ettei ehtisi huomioida ympäristöä.

Kirjan alussa on myös hahmo jota kuvaillaan hauskasti: "Ulko-oven edessä kyhjötti pulu, ja Adamsberg arveli, että jos pulu säikähtäisi häntä ja nousisi siivilleen, nainen matkisi sitä ja lennähtäisi pois. Aivan kuin nainen olisi ollut kevyt ja haihtuva, kykeneväinen katoamaan kuin tuhka tuuleen."

Myöhemmin "nainen tekeytyi niin olemattomaksi, ettei Adamsberg olisi ehkä nähnyt häntä ollenkaan, ellei hänellä olisi ollut yllään kukkamekkoa. Se piirsi hänelle ääriviivat. Ilman mekkoa häntä ei olisi kenties näkynyt ollenkaan."

Samaisen huomion huomaamattomuudesta tekee myös toinen poliisi: "Erikoisen huomaamaton ja häilyväinen tapaus. Jos häneen puhaltaisi, hän lähtisi lentoon kuin pähkylät voikukasta."

Ja kyllä, pähkylä on oikeasti sana...

Kyseinen nainen on perheenäiti, hänen lapsistaan yksi on mielestään osittain savea, yksi puhuu nurinpäin ja yhdellä oli syntyessään 6 sormea kummassakin kädessä.

Kirjassa ratkeaa loppujen lopuksi useampikin rikos melkein huomaamatta. Murhien ohessa paljastuu myös kuka sitoi pulun jalat. Kaikki rikokset eivät liity toisiinsa, mutta silti niihin palataan kirjassa useamman kerran ja tutkimukset etenevät hitaasti mutta varmasti. Ensimmäinen murha itse asiassa ratkeaa jo heti ensimmäisessä luvussa, mutta silti siihen murhaan viittauksia löytyy kirjan loppuun asti. Tämä ehkä kuvaa myös Adamsbergin ajattelua, asiat vain jäävät pyörimään mieleen.

Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

"Vaikka sataisi sisiliskoja taikka Suomi palaisi kultakantaan kestävyysjuoksussa, pidetään ilme tasaisena. Kyllä ei hyödytä ihmisen ihmetystään näyttää. Ilmeet ovat niinkuin suuret sanat, niihin saa turvautua vain äärimmäisessä hädässä. Jos yhtäkkiä alkaa huudahtelemaan asioita, esineitä ja ihmisiä ihaniksi taikka rakkaiksi, niin mitä sitten kun semmoinen tulee oikeasti eteen.?"

Kyllä olen ihan samaa mieltä. Vaikka ehkä pienestä ihastelusta voi silloin tällöin olla hyötyäkin. Ainakin mielensäpahoittajan itse olisi kannattanut sanoa vaimonsa koltusta muutakin kuin "enemmän semmoisen hankalan näköinen vaate, joka kutistuu pesussa". Mykkäkouluahan siitä seurasi...

Omalla tavallaan olen hieman pettynyt kirjan loppuun, koska mielensäpahoittaja alkoi muuttua vähän liian lempeämieliseksi eikä pahoittanut mieltänsä enää niin paljoa. Antoi vähän liian paljon periksi ympäristölleen. Mutta ehkä se johtuu vain vanhuudesta, jossain vaiheessa on pakko vähän luovuttaa.

Toisaalta kyllä mielensäpahoittaja pääsi kirjan loppupuolella yllättämään poikansa ja pojan perheen lisäksi myös minut. Vanhuudenpäivien varalle oli sittenkin muitakin suunnitelmia kuin arkku.

Hauska oli myös löytää kirjasta viittaus erääseen lieksalaiseen, jonka tarinan minäkin olen kuullut. Olen luullut että tarina on enemmän paikallinen, mutta voi olla että se on ollut tapahtuma-aikaan niin iso juttu että siitä on ollut laajemminkin lehdissä. Tai sitten Kyrön tietokoneelta löytyy kummallisia hakusanoja :D

Pääosin tykkäsin kirjasta, mutta ehkä edellisten kirjojen lyhyemmät tarinat toimivat paremmin. Jännä nähdä tuleeko näille vielä jatkoa.

Téa Obreht - Tiikerin morsian

Kansi: Mary Evans

 Kirjassa vuorottelivat kaksi tarinaa:

- Natalia, lääkäri, joka lähtee hyväntekeväisyys matkalle orpokotiin. Matkalla hän kuulee isoisänsä kuolleen.
- Isoisä ja hänen menneisyytensä. Suurin osa kirjasta käsittelee tätä tarinaa.

Välillä oli vaikea löytää näille kahdelle tarinalle yhtymäkohtia, muita kuin isoisä. Ja tuntuukin että tarinat olisivat voineet ehkä toimia myös erillisinä. Tai olisin voinut jättää pois tuon Natalian osuuden.

Luettavuuteen ja näiden kahden tarinan yhdistämiseen vaikutti varmaan myös se, että teksti oli tiiviisti kirjoitettua ja kappaleiden välit pitkiä. Oli vaikeaa löytää luontevaa kohtaa jättää kirja kesken ja jouduinkin yleensä keskeyttämään kesken tarinan, koska silmät eivät vain enää pysyneet auki.

Vaikka teksti olikin tiivistä, niin se oli kuitenkin sujuvaa luettavaa.

Suosikkihahmoni kirjassa oli kuolematon mies, joka tapasi isoisän useamman kerran ja liittyi tarinaan yhdessä kohdassa yllättäenkin. Tästä "yllätyksestä" tykkäsin erityisesti, koska se tuli niin odottamattomasti (no eihän se muuten olisi yllättänytkään :D).